Hollywoodin ehkä nerokkain jättiläinen Howard Hawks oli vielä täydessä vireydessään toiseksi viimeisessä ohjauksessaan vuonna 1966. Ikääntyvien miesten raihnaisuutta tässä ironisoidaan sekä John Waynen että Robert Mitchumin hahmossa, mutta silti he ovat edelleen "good enough". Hieman yllättäen tämä Rio Bravo -uudelleenlämmittely oli ainoa Mitchumin ja Hawksin yhteistyö, jos ilman krediittiä vedettyä roolia Hawksin tuottamassa Corvette K-225:ssa ei lasketa. Kyseessä on myös Mitchumin ja Waynen ainoa yhteisleffa, koska The Longest Dayssa heillä ei ole yhteisiä kohtauksia. Vanhan yhteistyökumppani Leigh Brackettin viilaama skenaario on raikkaan kuohkea vanhojen teemojen toistosta huolimatta. Kun ostin VHS-nauhurin 1984, El Dorado oli ensimmäinen tallenteeni. Sitä tulikin veivattua useita kertoja, mutta nyt edellisestä katsomiskerrasta on reilusti toistakymmentä vuotta. Teatterissa en muista El Doradoa koskaan nähneeni. Elokuva ei tunnu edelleenkään menettäneen arvoaan. Hawksin käsitys voimakkaista naisista ei vastaa metoo-aikakauden käsityksiä, mutta ei se silti tunkkaiseksikaan ole muuttunut. Klassisen Hollywoodin westerneissä ei juuri kiinalaisia esiinny, vaikka todellisuudessa heitä oli länsi täynnä. Tässä sentään James Caan esittää hämäysmielessä kiinalaista ja se ei tunnu paikallisia hämmästyttävän yhtään. Tällä katsomisella kiinnitti huomiota Christopher Georgen mahtava suoritus arpinaamaisena päänilkkinä. Alkutekstien maalaukset on tehnyt tanskalaissyntyinen Olaf Wieghorst, jolla on elokuvassa lyhyt rooli ruotsalaisena aseseppänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti