King Hu: Da zui xia

Hongkongilainen historiallinen miekkailuelokuva (siis wuxia) vuodelta 1966, genren uranuurtajia, ohjaajan nimi krediiteissä muodossa King Chuan. King on Suomessakin suhteellisen tunnettu myöhemmästä taiwanilaisesta elokuvastaan Xia nu (Kultainen hämähäkki). Tämän leffan englanninkielinen nimi Come Drink With Me, suomalaisotsikossa oli jotain pääskysiä ja tiikereitä. Kirkkaat värit, Hongkongin Shaw-tuottajaveljesten mukaan nimetty laajakangasformaatti Shawscope. Todella veristä leikkiä, olisi taatusti juuttunut 60-luvulla Suomen sensuuriin. Yksinkertainen tarina, rosvojoukkio, alkoholisoitunut antisankari, hyveellinen hallitsijasuku. Muistuttaa japanilaisia samuraijuttuja, miksei myös westernejä. Taitava kaunis naistaistelija (Cheng Peipei), jota tunnutaan aluksi pidettävän miehenä. Todella tyylikäs visuaalisesti, ohjauskin hallittua, mutta jännite minusta uupahtaa välillä. Eniten rasittaa epärealistiset taistelu- ja akrobatiakohtaukset, ne ovat pelkästään tylsiä. Toimintakohtauksia varmaan voisi, ja ehkä pitäisikin, arvioida tanssityyppisellä koreografia-asenteella, mutta minusta sellaiset toimi paremmin Hollywoodin huippuaikojen musikaaleissa. Ei siis kolahtanut televisiossa, tämä pitäisi varmaan katsoa jossain hikisessä leffateatterissa Kaakkois-Aasiassa.

Ramsbury Flint Knapper, real ale

Olen aiemmin juonut kahtakin Flint Knapper -nimistä brittiolutta. Nimi tarkoittanee jotain piikiven hiomispuuhaa tekevää henkilöä. Hop Backin olut oli ESB ja Norwichissä Chalk Hillin panimobaarissa nautittu Flintknappers puolestaan vahva mild. Tämä Ramsburyn olut on perusbitter, hedelmäisen pähkinäinen, real-käsittelyn ansiosta kuohkean samettisen pehmeä. Jälkimaku on selvästi nautittavan humalainen, mutta hillitysti, ei kovuutta tai pistävyyttä siinäkään. Hyvä tasapaino, hyvä juotavuus, 4,2-prosenttisena toimisi sessio-oluenakin. Oluthuone Leskinen, 26.2.2009.

Robert Hamer: Kind Hearts and Coronets

Tämä on englantilaisen Ealing-studion tuotannon huipentumia, joka vain kirkastuu toistuvilla katsomiskerroilla. Murha ei ehkä koskaan ennen eikä jälkeen ole ollut yhtä hilpeää. Tarina on hämmentävä nykyelokuvan kompromisseihin tottuneelle, viiltävää ironiaa, kyynistä älykkyyttä ja nopeaa sivaltavaa tilannekomiikkaa lähes veltosti, jopa välinpitämättömän huolettomasti katsojalle heitettynä. Väkivalta on siis koomistettu, mutta elokuvassa on poikkeuksellisen julma synkkä pohjavire, joka perustuu tarinan romanttisiin ihmissuhdekuvioihin. Siitä huolimatta tämä on äärimmäisen viihdyttävä elokuva, Alec Guinness esittää suvereenisti kaikkia noin kahdeksaa uhria, ehkä absurdeimmassa kohtauksessa yhdistyvät sellaiset elementit kuin suffragetti, ilmapallo ja jousipyssy. Salametsästyskohtaus ihmisloukkuineen on mahdollisesti vielä surrealistisempi, se on Buñuelin tasoa. Joan Greenwoodia ja Valerie Hobsonia ihanampia naisia on vaikea kuvitella. Jopa Douglas Slocomben kuvaus on hillityn tyylikkään henkevää. Viimeinen kohtaus on niin henkeäsalpaavan nerokas, että lopputekstien aikana on pakko tuulettaa.

Inter - Manchester United 0-0

Hauskaa seurata tätä matsia, kun itse istuin San Sirolla kuukausi sitten. Nyt täysi huone, mutta Manchester United hallitsi ensi jaksoa todella selvästi. Useita maalipaikkoja, erikoistilanteita. Cristiano Ronaldolla hyviä suorituksia, Berbatov ja Giggs vapaana laatikossa. Julio Cesar torjui useimmat, osa meni ohi. Interin laitapelaajat Zanetti ja Muntari aivan liian alhaalla, pelin hallinta annettiin ManU:lle. Inter sai jakson lopulla hieman otetta, mutta ei kunnon tilanteita. 18-vuotias vasen pakki Davide Santon todella hyvä, uusi Facchetti? Ulkonäössäkin vähän samaa. Interin varaveskariveteraani Francesco Toldo otti huulenheitosta keltaisen penkiltä.

Toisella jaksolla Inter aktiivisempi, mutta ei vieläkään kunnon paikkoja. Adrianon tekniikka ei edelleenkään riitä ja Ibrahimovic ei tarpeeksi liikkuva. ManU:n olisi kannattanut peluuttaa Nania Parkin asemasta, myös Giggsin tehot hiipuivat pelin lopulla. Cristianolla vielä hyvä vapaapotku viime sekunneilla. Inter selvä pettymys ja noutaja näyttäisi tulevan Old Traffordilla. Italialaiset saattavat kuitenkin aina yllättää tiukoissa paikoissa.

A Perfect Spy

Tv-sarja John le Carrén omaelämäkerrallisimmasta romaanista. Olen nähnyt tästä aiemmin osia, mutta tuskin kaikkia jaksoja. Romaanin lukemisesta on kauan, mutta suhteellisen uskollinen sovitus on ymmärtääkseni. Kunnianhimoinen tarina, kattaa ajallisestikin pitkän kaaren 1930-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Pohjustus on niin perusteellinen, että aluksi tätä ei vakoilukertomukseksi mielläkään. Alkupuoli muistuttaa jotenkin Ingmar Bergmanin elokuvien henkeä, isä ei tosin ole pappi vaan huijari. Uskonnollista ahdasmielisyyttä löytyy, yhdistettynä brittiläiseen brutaaliin lastenkasvatukseen.

Sarjan parhaita osia on yksityiskohtainen vakoojaksi värväytyminen Bernissä toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Visuaalinen ote ei ole ihmeellinen, mutta Bernin kohtaukset mukavia tässäkin mielessä. Tarina liikkuu sen jälkeen mm. Itävallassa, Tšekkoslovakiassa, Korfulla ja USA:ssa. Yhdessä tšekkikohtauksessa taitaa vilahtaa Tatra-auto. Kaksoisagenttivivahteet luonnollisesti tulevat mukaan, ehkä liian tavanomaisesti, jännite tahtoo ohentua. Sarja on muutenkin suhteellisen episodimainen. Pentti Kouria muistuttava Magnus Pymin aikuisnäyttelijä on aluksi liian vanha rooliinsa. Loppu on varsin intensiivinen, kompromissitonkin. Kokonaisuutena ehdotonta laatutyötä.

Stuttgart - Hoffenheim 3-3

SAP-softaruhtinas Dietmar Hoppin rahoittama kauden šokkijoukkue Hoffenheim ei ole vieläkään hyytynyt. Drmaattisen ottelun ensi jaksolla kyläjoukkue iski terävästi Stuttgartin hallitessa hienoisesti tapahtumia. Senegalilainen Demba Ba avasi maalihanat 24. minuutilla taidokkaalla kääntölaukauksella laatikossa, pallo Lehmannin käden kautta Stuttgartin verkkoon. Cacau tasoitti heti läpiajolla.Siten kulman jälkitilanteessa Tasci keskitti tarkasti luukulle, Gomez puski kotijoukkueen johtoon. Ba pääsi vielä lopussa läpi ja tasoitti. Toista jaksoa Hoffenheim hallitsi suhteellisen selvästi, mutta 63. minuutilla maalin teki Stuttgart, Gomez houkutteli Hoffenheimin maalivahdin ulos ja unelmanostolla pallo ylänurkkaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Demba Ba taas läpi ja taas verkko heilui, Lehmann ei tainnut saada yhtään laukausta kiinni. Yliajalla Magnin hölmöili vielä rankkarin Hoffenheimille, mutta Salihovicin hermo ei kestänyt, reilusti yli.

Ville Salminen & Arvi Tuomi: Viimeinen vieras

Odotin hieman, että tässä välirauhan aikana (1941) valmistuneessa rikoselokuvassa olisi havaittavissa jotain esi-suomi-noiria. Ehkä hieman onkin, mutta kokonaisuutena ärsyttävän kehno elokuva. H.R. Hallin (myös Rikhard Hornanlinna, oik. Rudolf Ruth) romaanin filmatisointi, sovittajana mm. Matti Kurjensaari. Kruununhaassa tapahtuu salakapakoitsijan murha, elokuva lähtee tästä liikkeelle, tapahtunee siis kieltolain aikana. Useat henkilöhahmot ovat humalassa koko elokuvan keston ajan. Matti Kassila lienee saanut vaikutteita Palmuihin avauskohtauksesta. Erik Blombergin kuvaus ei ole kehno, joissain sisäkohtauksissa on jyrkkiä kontrasteja noirahtavasti. Helsingistä ei kuitenkaan saada mitään irti. Tarina on surkea, rikostutkinta alkeellista, hahmot epäuskottavia, näyttelijätyö teatraalista. Ehkä Ville Salminen saa omaa johtajarooliinsa jotain särmää. Suomessa ei varmaan tähän aikaan tiedetty kovaksikeitetystä tyylistä mitään, tämä noudattelee perinteisen arvoitusdekkarin rakenteita.

Kim Ki-duk: Shi gan

Toinen tyyppaus Korean Kimin tuotannosta, täysin erilainen kuin viimeviikkoinen munkkitarina. Moderneja neuroottisia ihmissuhdekuvioita, hysteeristä kevytkomediaa, plastiikkakirurgiaa. Intensiteetti reippaasti löysempää kuin aiemmassa leffassa, tyhjäkäyntiä pitkin matkaa, jännite ei millään jaksa kantaa. Näyttelijäsuoritukset hienoja ja periaatteessa syvällistä identiteettipohdiskelua, mutta ei toimi kunnolla. Jos kuvattu Soulissa, ihmetyttää ihmisten vähäinen määrä ja muunkin ruuhkaisuuden puute. Toistuvasti käydään lautalla saaressa modernissa veistospuistossa, nämä jaksot ehkä tyylikkäimpiä. Myös sama kahvilamiljöö toistuu loputtomasti. Vuodenajat vaihtuu aavistuksen samaan tyyliin kuin munkkiteoksessa.

Wilho Ilmari: Vieras mies tuli taloon

Maalaisdraamaa vuodelta 1938, Mika Waltarin käsikirjoitus. Raskassoutuista intohimopatsastelua, kovin teatterimainen esillepano. Synkkää epäluuloa, psyykkisiä sairauksia, päähenkilöt omituisesti maallemuuttajia kaupungista. Kesä tuntuu jatkuvan loputtomiin. Mielenkiintoinen rakenne, liikkeelle lähdetään oikeudenkäynnistä ja itse tarina keriytyy takaumina löyhästi todistajalausuntojen kautta. Ennakoi siis jopa hieman Citizen Kanea, mutta ei tästä kannata innostua, kovin vaatimaton elokuva.

Jack Witikka: Mies tältä tähdeltä

Sotasukupolven alkoholismia käsittelevä draama vuodelta 1958. Moralismia rankalla kädellä, mutta periaatteessa Juha Nevalaisen käsikirjoitus on kyllä kestänyt aikaa aika hyvin, ongelmat eivät juurikaan ole muuttuneet. Ravintolakulttuuri on kokenut vallankumouksen, rankka kabinettidokaus näyttää todella eksoottiselta. Kaarlo Halttunen on päärooliin liian vanha, tai ainakaan ei ole uskottava hehkeän Tea Istan aviomieheksi. Jatkuva terveysvaikutteiselta tuntuva tupakanpoltto tahattoman hilpeää. Kokonaisuudessa parasta raikas kaupunkirealismi Helsingin kaduilta ja työpaikoilta. Töksähtävä loppu tuntuu päälleliimatulta.

Arsenal - Cardiff 4-0

FA Cupin neljännen kierroksen uusintapeli. Andrei Aršavin ei vielä pelikelpoinen, mutta painajaismaisesta taklauksesta lopulta toipunut kroaattibrassi Eduardo da Silva teki comebackin. Paljon tähtiä pois, Fabregasista ja van Persiestä lähtien, Arsenalin avauksessa vain yksi britti, 19-vuotias Kieran Gibbs. Arsenal hallitsi ottelua suvereenisti, mutta walesiläisten maalivahti Tom Heaton torjui alussa monta paikkaa. Eduardo juhlisti paluutaan puskumaalilla 20. minuutin kohdalla. Varttia myöhemmin Bendtner puski helpohkosti kulmasta toisen. Sama juutti pompotteli jakson lopulla palloa tolpassa ja Heatonin olkapäässä. Tunnin kohdalla Eduardo hankki rangaistuslaukauksen, veti itse vasurilla alanurkaan. Lopussa vaihdosta tullut van Persie vielä neljännen. Koko toinen jakso löysää virkamiespalloilua, Cardiff todella surkea.

Atlético Madrid - Getafe 1-1

Katastrofaalisen alkuvuoden jälkeen Atlético lemppasi meksikolaisvalmentaja Aguirren, uusi pelinsuunnittelija vanha maalivahtitähti Abel (Resino). Getafe aloitti räväkästi, pallo ylärimaan, ja Uche hukkasi täydellisen avopaikan. Avointa peliä, huonoa viimeistelyä. 33. minuutilla Forlan onnistui Seitaridisin tarkasta keskityksestä, Getafe silti näytti paremmalta ensi jaksolla.

Toisella jaksolla Getafen voimat tuntuivat ehtyvän, Atlético hallitsi tapahtumia täysin, mutta lisämaaleja ei tullut. Erityisesti pehmeällä kosketuksella operoiva Sergio Agüero terävänä. Abel teki ehkä ratkaisevan virheen ottamalla Agüeron vaihtoon. Jakson ensimmäisessä hyökkäyksessään 79. minuutilla Getafe sai rangaistuspotkun, kun Casqueron niittasivat Pablo ja Seitaridis nurin. Uruguaylainen Juan Ángel Albín törkeästi mokasi tilaisuuden, laukaus taivaisiin. 88. minuutilla Albín kuittasi, tasoitus puskemalla Uchen saksipotkusta. Lopussa selostaja Tuomas Virkkunen herkistyi runoilemaan pitkään Atlético Madridin ikuiselta tuntuvasta melankolisesta ahdingosta.

Derby - Manchester United 1-4

ManU pelasi osittain varamiehillä, mutta silti Derby oli kotonaan pelkkä vastaantulija. Ensimmäinen maali vasta tosin puolen tunnin kohdalla Nanin rakennettua itselleen laukaisupaikan. Sen jälkeen omituinen tilanne, reservikoppari Fosterilta hieno heittoavaus keskiympyrään, josta Giggs jatkoi kantapäällä Cristiano Ronaldon läpiajoon, maali. Avustava tuomari ei reagoinut mahdolliseen paitsioon, juoksi kohti päätyä Ronaldon mukana. Sitten kuitenkin nosti lipun pystyyn paitsion merkiksi, ehkä neljäs tuomari teki ratkasisun paitsiosta. Jakson lopulla Cristiano kiskaisi kolmannen kerran vapaapotkusta muuriin, yritti selvästi joka kerran vahingoittaa henkilökohtaista vartioijaansa Robbie Savagea. Tällä kertaa pallo kimposi Darren Gibsonille , joka veti suoraan volleysta alanurkkaan. Lähes sama tahti toisella jaksolla, Cristiano pukkasi kulmasta ylänurkkaan heti alussa. Derby-toppari Addison kavensi ja muutama muukin tilaisuus aukeni, mutta 18-vuotias Danny Welbeck vielä sisäsyrjällä kaunisti ManU-voittolukemia.

Everton - Aston Villa 3-1

Hyvätasoista tervehenkistä brittijalkapalloa Liverpoolista. Kotijoukkueen vei johtoon jo kolmannella minuutilla 17-vuotias Jack Rodwell kulman jälkitilanteesta, kun Villa-puolustaja ensi pelasti viivalta. Villa tasoitti pilkulta ensimmäisen hyökkäyksensä jälkeen, ex-Leeds James Milner viimeisteli vaivoin maalivahdin kautta. Myös Everton sai rangaistuspotkun, baski Arteta onnistui tyylikkäämmin. Toinen puoliaika hieman laiskavauhtisempi, Villalla useita tasoitusmahdollisuuksia, mutta ratkaisu 75. minuutilla, Cahill onnistui karmean puolustusmokan jälkeen.

Roman Polanski: Cul-de-Sac

Olen pitänyt tätä elokuvaa Polanskin parhaana Chinatownin ohella. Edellisestä katselusta on parikymmentä vuotta, nyt ei kolahtanut aivan samalla tavalla. Upeaa mustavalkoista miljöön hallintaa Koillis-Englannin kuuluisalla vuorovesisaarella Lindisfarne/Holy Island. Polanskin Beckett-mäisin elokuva, Katelbachia odotellaan saarelle koko leffan ajan. Polanskin/käsikirjoittaja Brachin absurdia surrealismia parhaimmillaan. Komedan musiikkia aivan liian vähän. Pyöreälippainen konetuliase keskeisessä roolissa, muistuttaa hieman Suomi-konepistoolia. Donald Pleasancen hahmo on jokseenkin ärsyttävä. Toisaalta Francoise Dorleac on typerryttävän hekumallinen. Ei tämä nouse Chinatownin täyteläisyyden tasolle, mutta silti erittäin nautittava.

Watford - Chelsea 1-3

Scolarin ulostanut Chelsea näytti aluksi ylivoimaiselta muhkuraisella Vicarage Roadilla, mutta Anelkan tolppalaukausta parempaa tulosta ei syntynyt. Jakson lopulla Watford keräsi itseluottamuksensa ja pystyi hyökkäämään jonkin verran. Toinen jakso eteni samoissa merkeissä ennen kuin juuri sisään tullut unkarilainen vaihtomies Tamas Priskin ajoi läpi ja nosti yli Cechin, šokkijohto Watfordille 69. minuutilla. Tämä vapautti kuitenkin Chelsean, Anelka naputteli hattutempun lopussa. Silti, aivan lopussa 1-2-tilanteessa Watfordin McAnuffilla oli avopaikka, onnistumistilanteessa olisi voinut vielä ottelu kääntyä. Uusi Chelsean laitapakki Michael Mancienne kentän paras. Slovakialainen 19-vuotias Miroslav Stoch tuli lopussa mukaan, itsevarma Arjen Robben -tyylinen harhauttelija.

West Ham - Middlesbrough 1-1

Borolta vahva alku Upton Parkilla, mutta West Ham käynnisti sitten herkeämättömän painostuksen. Kesken sitä 22. minuutilla yllättävä Stewart Downingin syöksypuskumaali, kun keskitys lirui oudon helposti läpi WHU-puolustuksen. Uusi maajoukkuemies Carlton Cole loukkaantui ensi jaksolla, tilalle vanha spanskistara Diego Tristan, joka mokasi muutaman paikan. Ei onnistuneet muutkaan, aktiivisin kotijoukkueen riveissä italialainen pituusrajoitteinen sentteri David Di Michele. West Ham oudon vaisu toisella jaksolla, Boron Afonso Alvesilla oli monta paikkaa lisätä johtoa. Boro pelasi hallitusti, mutta silti positiivisesti. 83. minuutilla sitten tasoitus pomppi melko melko helposti maaliin Ilungan pukkaamana. Paitsiokin saattoi olla. Katsomossa Hammers-legenda Trevor Brooking.