Alfred Hitchcock: Spellbound

Toisen maailmansodan jälkivuosina Hollywoodissa oli pieni psykoanalyysibuumi, johon myös Hitchcock osallistui tällä Selznick-tuotannolla. Leffa ei ensimmäisillä tsekkauksilla vakuuttanut eikä tehnyt sitä nytkään pitkän tauon jälkeen, mutta onhan tässä paljon kiintoisaa aineistoa. Salvador Dalin suunnittelema unijakso muistuttaa hieman Buňuelin Dali-elokuvia, mutta todella lyhyt Dali-jakso on. Surrealismia tiettävästi kuvattiin paljon enemmänkin, mutta suurin osa saksittiin sivuun. Se on sääli, koska leffa muuten on niin konservatiivisen tylsä. Ekstreemi noir-viettelijätär Rhonda Fleming nähdään alussa epävakaana potilaana, mutta aivan liian lyhyesti. Gregory Peckin ja Ingrid Bergmanin romanttinen jännite todella kohmeista, vaikka Hitchcock parhaansa mukaan yrittää lämmittää kiihkoa visuaalisesti aukeavalla ovisarjalla. Manhattanilaisessa hotelliaulassa mukava komediallinen kohtaus mainion etsivän kautta, mutta se jää ainoaksi sen suunnan välähdykseksi. Uskottavuus on heikkoa kautta linjan ja epärealismin huipentumana käsittämättömän kömpelö taustaprojisointi laskettelukohtauksessa. Hitchcockin uran kehnoimpia elokuvia ilman muuta, mutta silti omalaatuista kiehtovuutta.