torstai 5. lokakuuta 2017

Jean-Pierre Melville: L'Aîné des Ferchaux

Melville teki ensimmäisen persoonallisen mestariteoksensa Le Doulos 1963, siinä kaikki tuntui klikkaavan kohdalleen. Heti perään valmistui tämä Simenon-tulkinta, ensimmäinen Melvillen värielokuva. Olen nähnyt tämän ainakin kerran aiemmin ja silloin kokemus jäi varsin etäiseksi. Nyt Orionissa varsin hyvä kopio ja pystyin keskittyneeseen katseluun. Tämä ei ole todellakaan tyypillinen Melville-teos, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Jean-Paul Belmondo esittää iäkkään gangsterin Charles Vanelin henkivartijaa. Kaksikko pakenee Pariisista tilanteen kuumentuessa New Yorkiin ja ajaa sieltä Oldsmobilen avo-Cutlassilla Appalakkien yli New Orleansiin. Amerikkalaisen miljöön haltuunotto muistuttaa neljä vuotta aikaisempaa Melvillen Deux hommes dans Manhattan -pettymystä. Melville ihaili hillittömästi amerikkalaista kulttuuria, mutta ei pystynyt näissä USA-elokuvissaan välittämään sitä läheskään samalla intensiteetillä kuin parhaissa teoksissaan. Varsinkin sivuosissa esiintyvät amerikkalaisnäyttelijät ovat todella vaivaannuttavia. Esimerkiksi Wim Wenders pystyi myöhemmin eurooppalaisena vangitsemaan amerikkalaista miljöötä täysin eri tasolla. Melville oli ehkä sittenkin liikaa kiinni ranskalaisuudessa.

Belmondo ja Vanel ovat kuitenkin todella hyviä ja laadukas elokuva tämä silti on. Simenonin juonta näyttää muutetun reippaasti, mutta ehkä samantapainen fiilis silti välittyy. Pehmopornoa esitelleiden Angelika-elokuvien kautta ikäluokkani suomalaispoikienkin märissä unissa vakiohahmona esiintynyt Michèle Mercier on tässäkin varsin vaikuttava ilmestys. Italialaisessa elokuvassa myöhemmin mittavan uran tehnyt 17-vuotias Stefania Sandrelli on tässä lähes tunnistamattomana liftarina. Melvillen uralla tämä on syrjähyppy, mutta kuitenkin mainio elokuva.

Ei kommentteja: