lauantai 10. marraskuuta 2018

Espoon Oma Panimo Cheers From Nuuksio Stout



Alustavasti ajattelin kävellä raikkaassa syyssäässä Otaniemestä Niittykummun Gallows Birdiin, 3,6 km, piece of cake. Mutta kun satoi, ajoin junalla saman tien Matinkylään, koska Bird ei vielä auki. Corvusin riilipumppu rouhi tyhjää, niinpä tietysti, päädyin paikalliseen foreign stoutiin, 7%. Ei juuri vaahtoa, tuoksussa suklaata, matala hiilihappotaso, hedelmäisyyttä, heikko paahteisuus. Kahvia, makeus tulee liikaa mukaan, jälkimakukaan ei erityisen kuiva. Liian ohut olut näin vahvaksi, kuohkeus ja raikkauskin kateissa, mutta jonkin verran parempi tämä oli kuin odotin. 

Palasin samalla Espoon paikallislipulla Niittykumpuun Gallowsiin. Jokin buffet-pöytätarjoilu, yllättävän runsaasti jengiä, taas jokin Espoon sisäpiirijuttu tietenkin. Ei oikeastaan uusia oluita tarjolla, epähuomiossa tilasin Sorin Bisonia, joka oli vielä surkeampi kuin aikaisemmalla maistelulla. Sain sentään suun huuhdeltua Dark Starin Hophead-riilillä, se on aina taatussa kondiksessa. Nyt täytyy todeta selvä huolestuminen Gallows Birdin tilanteesta, olutvalikoima ei tunnu pysyvän nykykysyntää vastaavalla tasolla. Spesiaalitapahtumilla kerätään edelleen ansaittua huomiota, mutta muuten tilanne on ehkä herpaantumassa. Espoo, Captain Corvus, 10.11.2018.

3 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Taisteluväsymys ja -moraalin & bravadon lasku näkyy jo selvästi craft-kaljan spektrianalyysissä. Pudotuspeli on alkanut, yleisön kiinnostus ja tiedotusvälineistön vedätys/hypetys on siirtynyt cräft-giniin; nyt vähän äkkiä konvertoimaan paskantamoita tislaamoiksi!
http://kusettaja.blogspot.com/2018/11/big-time-maailman-paras-gini-tulee.html

Ilkka Sysilä kirjoitti...

..., niin Saadaan oikein kaatamalla mitalisadetta.

https://viisitahtea.com/juoma/suomalaisen-artesaaniginin-mitalisade-sai-jatkoa-nyt-kaksi-kultamitalia-hongkongissa/

Anonyymi kirjoitti...

Corvuksessa ja Gallows Birdissa on käytännössä minä vain satunnaisotettuna päivänä hyvä valikoima perinteisen brittimeiningin tai Saksa/Tsekko-akselin ystäville, mutta oluttrendeissä pysyvät perässä varsin hajanaisesti. Ehkä vakioasiakkaat eivät enempää toivokaan.