lauantai 23. huhtikuuta 2022

Hoppa Black Lager










 Kouvola-talossa Sotilasradiopäivä 2022. En ole itse alan fanaatikko, mutta Ilkka Sysilä houkutteli mukaan. Hyvin lupaava ohjelma olikin. Helsingin juna oli pahasti myöhässä, juuri ja juuri ehdimme avaukseen sadetta vihmovassa Kouvolassa. Lapin sodan viestiverkkoja, Reino Hallamaan uraa ja Stella Polaris -operaation tapahtumia sivuttiin esitelmissä. Täytyy sanoa, että esitelmien anti oli selvä pettymys. Paljon paneutuneempaa otetta olisi voinut luennoijilta odottaa. Harmittavasti alustavassa ohjelmassa ollut oululainen Robert Brantberg ei päässyt villitsemään yleisöä. Porukkaa nimittäin oli reippaasti paikalla, lähemmäs 200 päätä, toki suurin osa harmaapäisiä. Esitysten huippukohtia oli Stella Polariksessa yhden laivan apukapteenina toimineen kouvolalaisen Arvo Suutarin heittämät taisteluterveiset yleisölle. Mielenkiintoisesti tuli myös esille mahdollisuus, että suomalaiset olisivat ilmiantaneet Turkissa briteille toisessa maailmansodassa vakoilleen Ciceron eli Elyesa Baznan. Uskottavuutta vähensi se, että tapahtumapaikaksi mainittiin Istanbul, Cicerohan operoi Ankarassa. 


Tapahtuman jälkeen siirryimme Ilkka Sysilän jälkeen Kouvolan kaduille etsimään kurkun kostuketta. Hillitön tuuli paiskoi silmille hiekkapölyä, en ymmärrä miten sisämaassa tällaista tapahtuu. Vastaavaan tuulimyrskyyn ei ole meren rannalla törmännyt. Kadut olivat täysin tyhjiä ihmisistä, kaikki baarit näyttivät aukeavan vasta klo 15. Kouvolan karu maine alkoi tuntua ansaitulta. Lopulta löysimme irlantilaisbaarin, joka oli auennut klo 14. Melkoisen karu sporttibaari, mutta hanassa Hoppan tummaa lageria. Matkan suunnitteluvaiheessa oli mielessä käynti Hoppan taproomissa Kuusankoskella, mutta bussiyhteydet olivat liian epämääräiset. Mustassa oluessa hieman paahdetta, makeutta selvästi, jopa hieman hedelmäisyyttäkin. Älyttömän kylmää kyllä hanaoluttarjoilu, mutta oluesta puuttuu schwarzbierin kuivuus. Ei kyllä mitään sivumakuja tai virheitä. Kouvola, Old Tom, 23.4.2022. 

 

9 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

kyllä uskottavuutta romutti pelkästään erään luennoitsijan Istanbulin sotkeminen Ankaraan; saatana!

Tämän komjentin kirjoittaja liittää asiaan kuuluvan linkin tuohon alle Ciceron merkinneestä, Hallamaan radiotiedustelijana Turkin Ankarassa toimineesta radioamatööriveljestään Alpo Salmelasta; sikäli kuin se jota kuta saattaisi kiinnostaa.

https://vuosaarilehti.fi/2019/08/20/viestitiedustelija-tunnisti-operaatio-ciceron-paatekijan/

Ilkka Sysilä kirjoitti...

... ja mitä Toisen maailmansodan ynnä erityisesti oman jatkosotamme (v.v. 1941 -1944) aikuiseen Ankaraan (Turkin-) tulee, oli se kaikenkarvaisten konnuuksien tapahtumapaikka; samoissa baareissa svengasivat-dokasivat raivonneen maailmanpalon viralliset viholliset epävirallisesti kuin parhaat kaiffarit konsanaan; joukossaan myös Alpo Salmela Suomesta, Saksan kanssasotijavaltiosta...

Ari Nyfors kirjoitti...

Minä kävin eilen Panimo Hopassa - 8 omaa tuotetta hanassa. Lisää vielä tökeissä pulloissa. Black Lagerissa peesaan Ardea, tosin hanan lämpötila oikea. Golden Ale toimi hyvin, samoin Coffee Porter. Panimo toimii vanhassa kyläkaupassa ja alkuperäinen pieni panimo talon takana. Toinen, suurempi läheusessä Kymin tehtaassa.

Anonyymi kirjoitti...

Olitte väärässä paikassa, Eskolanmäestä ja Lehtomäestä olisi varmasti saanut tuohon aikaan juomaa, tosin tuskin craftia.

TBone kirjoitti...

"radioamatööriveljestään Alpo Salmelasta"... Ilkka, veljeyttä on toki monenlaista, mutta Hallamaa itse ei radioamatööri ollut. taa ti taa

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Jos luet tarkemmin, komnentin kirjoittaja, Ilkka Sysilä, puhui Alpo salmelasta radioamatööriveljenään. Alkuperäisen kommentin, ja tämän vastauksenkin kirjoittaja on radioamatööri (OH7Ti)

Ilkka Sysilä kirjoitti...

... siis, komjentin kirjoittaja ja siis lauseen subjekti (Ikka Sysilä/OH7TI) kirjoittaa radioamatööriveljestään; possessiivisuffiksi viittaa subjektiin, ei Hallamaahan, jonka radiotiedustelussa Alpo toimi; tämän vastauksen kirjoittaja kyllä tietää, ettei Hallamaa ollut radioamatööri; ti taa ti taa ti

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Todettakoon tässä vielä seikka semmoinenkin, että tämän kirjoittaja (Ilkka, OH7TI) ja nimimerkki Tbone (Timo, OH1NOA) ovat hekin keskenään radioamatööriveljiä, saatana!

TBone kirjoitti...

Roger roger eli kirjoittaja viittasi itseensä eikä arvon Hallamaahan, joka tunnetusti värväsi joukkoonsa nimenomaisesti radioamatöörejä vaikkei itse sellainen ollut.