tiistai 26. huhtikuuta 2022

Mallaskoski Sommer Helles, tölkkiversio



 Toinen Mallaskosken kesäolut. Saksalainen nimi oluella, mutta alaotsikkona englanniksi "Unfiltered". Jos eilen Tornio tarjosi hellesinä mahdollisimman kevyttä lageria, niin nyt Mallaskoski heittää samalla tyylillä suodattamatonta kamaa. Eihän nämä mitään rikoksia ole, mutta baijerilaisen hellesin keskeisimmät ominaisuudet kyllä häviävät. Ja samalla hämärrytetään Suomessa käsitystä alkuperäisistä oluttyyleistä. Melkein yhtä suuri synti kuin nimetä vedellä laimennettu 2,8 -prosenttinen lager pilsneriksi. No, ränttäys sikseen, kesähellesissä sentään tuhdit 5,5 % ja humalana asiaankuuluvasti Perle, EBUja vain 20. Aargh, vielä uudemman kerran hernepalko jumittui nenään, kun tölkissä kerrotaan kyseessä olevan "kevyt suodattamaton bock lager". Olin jo kaataa koko sopan viemäriin. Mutta yritetään nyt rauhoittua. Keltainen väri, ei läpitunkemattoman samea, mutta varsin sumuinen kuitenkin. Nyt ohuempi häviävä vaahto. Puhtaasti maltainen tuoksu. Aika hiilihappoinen tuntuma, maltainen kevyehkö maku. Täyteläisyyttä on lähes riittävästi, mutta karbonointi tosiaan vaikeuttaa juotavuutta. Ei juuri jälkimaun katkeruutta. Raikkautta tästä voi perustellusti löytää, mutta ei sekään aivan maksimissa ole. Hillitymmällä karbonoinnilla tämä olisi voinut olla ihan ok. 

 

Huomasin vasta oluen juotuani, että tätä oluttahan oli jo liikkeellä Hilpeässä Hauessa pari vuotta sitten

1 kommentti:

TBone kirjoitti...

Itselläkin oluen tyyli jäi hämäräksi. Nimestään huolimatta Helles ei ole kyseessä, mutta oudosti etikettiin lisätty "bock lager" kevyemmässä muodossa on kuitenkin ehkä oluelle kuvaavampi tyylisuunta.