lauantai 25. helmikuuta 2023

Christopher Nolan: Batman Begins

 Tykkäsin aika lailla Christopher Nolanin mutkikkaasta neonoirista Memento vuosituhannen alussa. Taisin katsoa sen Atlantin takana jossain Philadelphian liepeillä keväällä 2001. Sittemmin en ole Nolanin leffoja oikeastaan nähnyt. Se on aika yllättävää, koska huomiota ne ovat saaneet hyvin. Aiheet eivät olleet erityisen kiinnostavia, paitsi sotaleffa Dunkirkissä. Sen kävinkin katsomassa enkä tykännyt yhtään. Batman on kyllä kiinnostava aihe, mutta 2005 se tuntui loppuunkalutulta kohteelta. Olin varmaankin väärässä, koska Nolan on tehnyt kolme Batman-leffaa, joista tämä Begins on ensimmäinen. Se käy nimenmukaisesti läpi tarinan alkuvaiheet. Mementoa muistellen elokuva on yllättävän tavanomainen, eteneekin melkein kronologisesti. Startti on tosin kiinalaisesta vankilasta eikä Bruce Waynen vanhempien murhasta. Perinteinen trilleri siis, oikein hyvin tehty. Suhteellisen hidas rytmi varsinkin alussa, mutta kyllä mielenkiinto hyvin säilyy. Christian Bale on nimiroolissa kohtuullinen, mutta parasta jälkeä tulee sivuroolien Michael Cainelta, Morgan Freemanilta, Gary Oldmanilta, miksei Liam Neesonilta ja Rutger Haueriltakin. Katie Holmes on kyllä hyvin vaatimaton. Pääpari on siis ohut, mutta muista hahmoista saadaan syvyyttä synkkään kertomukseen. Loppu on ehkä sitten liiankin kiireellä kasattu ja jatkoa pohjustetaan turhan selvästi. Yllättävän tavanomainen teos siis, mutta toimii riittävällä tasolla. 

Ei kommentteja: