Nyt asialla on paikallinen olutsuuruus Portlandista, Beer Goddessina tunnettu Lisa Morrison. Kirja on ilmestynyt tänä vuonna, mutta teksti vaikuttaa jo hieman vanhentuneelta. Tieto Don Youngerin kuolemasta tammikuun lopussa ei ole ehtinyt painotuotteeseen. Morrisonin fokuksessa on aiempaa kirjaa laajemmin kaikki olutkohteet baareja ja kauppoja myöten, mutta panimobaarit tietysti ovat keskeisintä aineistoa tässäkin. Kirjan alkujohdanto on perusvalistusta, kohderyhmänä selvästikin on hieman laajempi yleisö kuin fakkiutuneimmat olutfriikit. Paljon valokuvia, mutta ne ovat pieniä, himmeitä ja mustavalkoisia. Kontrasti on ikävä verrattuna länsirannikolle päässeiden brittipoikien orgastisiin värihurjasteluihin. Karttoja baarikierroksista on paljon, mutta niiden merkitys on vähäinen elektronisten apuvälineiden aikana. Kuvateksteissä ja kappaleita päättävissä don't miss -listoissa toistetaan samoja asioita kuin perustekstissä, arvokasta tilaa menee hukkaan.
Morrison lähtee liikkeelle Portlandista, kirjoittaa sujuvasti tunnetuista pääkohteista, mutta teksti ei oikein nouse lentoon, paikallistuntemus ei tarjoa tarpeeksi elämyksiä. Kävin itse kaupungissa lähes seitsemän vuotta sitten, mutta melkein kaikki nämä samat paikat osasin koluta jo silloin. Liian vähän omaperäisiä löytöjä sivukujilta, varmaan niitäkin Portlandissa on, sillä olutkehitys ei ole todellakaan pysähtynyt siellä viime vuosina. Toki jo perinteiset suuruudet BridgePort, Lucky Labrador, Lompoc, Raccoon Lodge, Widmer, Hair of the Dog, Laurelwood, Alameda, McMenamins, Amnesia jne. jylläävät entisellä voimallaan.
Oregon on tietysti täynnä olutkohteita Portlandin ulkopuolellakin, niin suurten jokien Columbian rotkolaaksossa ja Willametten laakeammassa humalalaaksossa kuin Tyynenmeren rannikon pikkukaupungeissa. Morrison nostaa hyvin esille Hood Riverin, jota amerikkalainen olutvaikuttaja Charlie Papazian on juhlinut "Beertown USA" -tittelillä, 6000 asukkaan kylässä on kolme laadukasta panimoravintolaa. Oman vierailuni jälkeen sinne näyttää avautuneen superlatiivinen Double Mountain, Full Sailin ja Big Horsen seuraksi. Oregon on amerikansuomalaisten vahvinta seutua ja Morrisonkin tarinoi Mohava Marie Niemi -nimisestä leidistä, joka vaikutti vahvasti Rogue-panimon alkuaikoina Newportissa. Naisihmisen alastonkuva löytyy Newportin panimobaarista. Kaskadeilta löytyy pieni Oakridge, joka on USA:n cask-olutkeskuksia ja vuorten takaa ylängöltä Portlandin jälkeen suurin Oregonin olutkeskittymä Bend, mm. Deschutes-panimon kotikaupunki.
Mielikuvituksettomasti nimetty Washingtonin valtio on asukasluvultaan Oregonia isompi ja vaikka siellä on enemmän panimoitakin, se on jäänyt olutmaineeltaan etelänaapurin varjoon, ehkä hieman ansaitsemattomasti. Seattle on Portlandin pahimpia vastustajia kamppailtaessa maailman parhaan olutkaupungin tittelistä. Seattlen olutskene tuntuu myös muuttuneen Portlandia enemmän viime vuosina ja hieman yllättäen Morrisonin tekstikin tuntuu elostuvan vieraammalla maaperällä. Washingtonin muutkin parhaat olutkohteet keskittyvät Puget Soundin rannoille, pohjoisempana ovat mm. kovamaineiset panimoravintolat Diamond Knot, Boundary Bay ja Chuckanut, eteläpuolella Tacoman ja Olympian oluttihentymät. Hieman yllättäen humalanviljelykeskus Yakima Valley ei ole synnyttänyt mainittavampia panimoja Grant's -pioneerin jälkeen. Itäisen Washingtonin suurin kaupunki Spokane on Morrisonin kuvauksen perusteella kohtuullisen vireä olutmielessä.
British Columbia on keskimääräistä parempi olutalue sekin, mutta ei yllä jenkkinaapureiden tasolle. Morrison varoittaa hieman huvittavasti provinssiin saapuvia hopheadejä oluiden alhaisesta humalapitoisuudesta. Vancouver saa hieman ohuen käsittelyn, downtownin ulkopuoliset alueet Morrison sivuuttaa. Pääkaupunki Victoriaan ote on parempi ja Okanagan-laaksostakin Morrison löytää mielenkiintoista juotavaa. Pieneltä loppulässähdykseltä kanadalaisosuus kuitenkin väistämättä tuntuu. Ehkäpä Alaska olisi vielä kannattanut ottaa mukaan, Juneaun ja Anchoragen kuohuissa olisi päästy uuteen nousuun. Kokonaisuutena opas jää keskinkertaiseksi, samanlaista kattavan täydellisyyden tuntua kuin Lew Brysonilla ei synny, ei myöskään Andy Crouchin tiheää paikallistunnelmaa. Valtavasta tarjonnasta Morrison onnistuu kuitenkin vakuuttavan tuntoisesti nostamaan olennaisia kohteita esiin, joten olutmatkaajan väistämättömässä priorisoinnissa Morrisonin kirjasta on varmaan apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti