HBF2015, muu tarjonta

Saavuin juhlapaikalle Sonnisaaren suuromistajan Harri Vaaralan ja itseni kaltaisen pienomistajan Jani Simosen seurassa. Jouduimme hämmentävästi huonosti vetävän jonon hännille. Jonkin ajan kuluttua alkoi selvitä, että jonossa täytettiin kutsukortteja. Meillä oli tietysti ohjeistetusti kortit etukäteen täytetty, joten ohitimme lopulta aloittelijat. Rahaa alkoi kulumaan ns. eteispalveluun ja jättimäisen maisteluämpärin ostamiseen.
Etsin tietysti heti Time Ain't Nothingin ensimaisteluun, josta kirjoitin jo eilen. Nyt muistellessa se hieman kypsyneenä muistutti enemmän kuivaa vahvaa saisonia kuin belgi-IPAa. Oli hauska tavata vanhoja ja uusia tuttuja.

Seuraavaksi kokeilin Kaski-IPAa, Kaskenmäen Panimo on Turussa toiminut yli 20 vuotta, mutta vasta nyt pääsin ensi kerran heidän olutta kokeilemaan. Oletettavasti edesmenneen Otto Lambergin kuva hanalätkän taustalla. 6,4 -prosenttisessa IPAssa oli keksiä ja hedelmää, mutta valitettavasti myös epäpuhtaasti aika lailla diasetyyliä. Toisen (lähes)turkulaisen panimon Radbrew'n tupla-IPA Ivy Mike oli hyvin hedelmäinen, lähes makea. Katkeruutta ei tarpeeksi omaan himooni. Bryggeri Helsingin Rose oli hauskan kokeellinen pläjäys tältä hieman konservatiiviseksi leimautuneelta valmistajalta. Varsin kuiva, marjainen, hillittykin, mutta ei siis varsinaisesti olutta muistuttava. Vahvuus 8,8% ei tullut esiin. Makun Saison oli hyvin puhdas, kuiva sekin, ei happamuutta tai katkeruutta. Time Ain'tin jälkeen se tuntui kuusiprosenttisena väistämättä ohuelta. Tässä tulikin sitten maistettua itselleni mielenkiintoisimmat huomaamani kotimaiset uutuudet. Esim. Beer Hunter'sin tarjonnasta en uutta havainnut.

Siirryin kellariin Spiegelau-lasivalmistajan maistelutilaisuuteen. IPA-lasi on itselläni ollut jo pitempään käytössä, mutta stout- ja uusi wheat ale/witbier -lasi olivat uusia kokemuksia. Unkarilainen Kornel Dura esitteli, miten lasin muoto ja varsinkin paksuus vaikuttaa oluen makuun. Muhkeaa witbier-lasia kokeiltiin Blanche de Namurin kanssa, IPA-lasia Foundersin Centennialin ja stout-lasia Old Engine Olin kanssa. Hauskaa ja silmiäkin avaavaa juttua. Oli entistäkin masentavampaa sitten palata festivaalilasin kanssa salin puolelle, tuo lasi todettiin kaikkein surkeimmaksi. Dura näytti pari videopätkääkin, joissa lasien kehittelyssä mukana olleiden Sierra Nevadan, Dogfish Headin, Left Handin ja Roguen legendat suitsuttivat Spiegelaun kunniaa. Kornel mainitsi mielenkiintoisen tilastotiedonkin, craft-oluen osuus USA:ssa on 9% koko kulutuksesta. Tuosta 9%:sta peräti 75 % on IPAa.

Seuraavaksi maistoon Buxtonin Two Ton -tupla-IPAa. Oikeastaan tripla, 11%. Hurjasti vaahtoa, trooppista hedelmää, tiheää katkeroa. Tämä oli todellinen huipputapaus ja täytyy vielä testata paremmassa ympäristössä. Edgen imperial stoutia ostin pienen annoksen, mutta vaahdon hälvettyä vahvaa olutta lasissa oli lähes täysi ämpärillinen. Loppuilta menikin sitten käytännössä tämän sinänsä mukavan oluen parissa. Kahvia, paahtoa ja maitohappoa, hyvä juotavuus. Palkintojenjako myöhästyi ainakin pari tuntia, mutta lopulta Bruuverin Ilkka Sysilä pääsi keräämään kunniakirjavyöryn tuomaristolta. Time Ain'tin kohdalla pääsin siis itsekin aistimaan hetken menestyksen huumaa. Vuoden olut -titteliä Ilkka ei sentään tällä kertaa pokannut, vaikka Rye Hiffer varmaan lähellä voittoa olikin. Nyt kunnia meni Foundersin Imperial Stoutille.

Festivaalin teemamaa Itävalta oli vähällä jäädä huomioimatta, mutta lopulta könysin yläkertaan ja Kari Ylänteen suosituksesta valitsin Baumgartnerin Zwicklin. Hyvää viljaisuutta, pehmeää kuohkeutta, katkeruus yllättävän kovaa. Vaikea asennoitua lagerfiilikseen pitkän päivän jälkeen, mutta varsin monimuotoiselta olut tuntui. Pienenä skuuppina kuulin Timo Konttiselta, että Stadin Panimobaari avataan ensi perjantaina. Ravintolapäällikön nimi on kiehtovasti Zelda. Tämän jälkeen olikin jo aika kadota Ruoholahden pimenevään iltaan.