Viru Õllekõrs Indian Pale Ale

Sotahistoriallisen partioretken toinen päivä käynnistyi vierailulla Tarton rauhansopimuksen laatimispaikassa. Siitä siirryttiin pienin maastopysähdyksin Mäetagusen kartanoon lounaalle, johon ei sisältynyt uusia olutelämyksiä. Merikülassa ihmettelimme jyrkkää rantajyrkännettä, jonka kautta puna-armeijan merijalkaväkiprikaati teki maihinnousun helmikuussa 1944. Vastarintaa ei välittömästi ollut, mutta kaikkien siviilien tappokäskyn saanut yksikkö tuhottiin sitten nopeasti viimeiseen mieheen. Narva-joen rannasta löytyi hyvin kukitetun punatähtisen ja valkokylkirenkaisen T-34:n lisäksi Siivertsin hautausmaa, johon on haudattu Viron vapaussodassa 1918-1919 kaatuneita. Metalliset ristit Neuvostoliiton miehitysjoukot katkoivat 1940. Tyngät on jätetty ennalleen, vaikuttava nähtävyys.

En ole Venäjällä käynyt vuoden 1976 jälkeen, mutta Narva näytti juuri sellaiselta kuin kuvittelen siellä näyttävän. Puna-armeija hajotti kaupungin sileäksi 1944 ja virolaisia kiellettiin palaamasta kaupunkiin, uudet asukkaat tulivat Venäjältä. On silti hämmästyttävää, että 24 vuotta Viron miehityksen päättymisen jälkeen kaupungin venäläisyysprosentti on edelleen 96. Etukäteistutkimuksissa ei Narvasta craft-olut -kohteita löytynyt ja kaupungin ilmapiiri ei rohkaissut improvisoituun baarikierrokseen. Kävin ostamassa juotavaa lähikaupasta ja seurasin Inger-hotellin ikkunasta, kun autoilijat yrittivät väistellä keskellä katua hortoilevia päihtyneitä nuoria miehiä.

Ensimmäinen ostos epäonnistui. Luulin Õllekõrsiä uudeksi craft-tähdeksi, mutta se osoittautuikin makropanimon yritykseksi jäljitellä IPA-trendiä. Nahkeaa hedelmää, jokin ikävä sivumaku, hyvin laimeasti katkeraa. 5,2%, vehnää ja cascadea mukana, heikko suoritus. Ostopaikka Narva, Rimi.