Olin Tukholman Stadionilla kesäisenä sunnuntaina 3.7.1988, ensimmäistä kertaa Springsteenin keikalla. Konsertin ensimmäinen osa radioitiin USA:an itsenäisyyspäivätunnelmissa ja nyt se on julkaistu cd:nä.
Springsteen oli 1988 massasuosiovaiheensa loppusuoralla. 1984 julkaistu Born in the USA avasi jättiläisvaiheen, jota seuraavan vuoden syksyyn kestänyt kiertue paisutti. 1986 julkaistiin valtava livekokoelma, jota revittiin suoraan rekkojen lavoilta. 1987 mies julkaisi pienimuotoisemman Tunnel of Love -levyn, jossa E Street Bandin jäsenillä oli vain cameo-rooleja. Keväällä 1988 käynnistyi Tunnel of Love Express -kiertue, jossa koko bändi oli mukana, mutta totuttua koreografiaa oli muutettu huomattavasti. Mukana oli myös viisihenkinen puhallinvahvistusyhtye Horns of Love. Kiertueen aikana liikkui huhuja Springsteenin tuoreen avioliiton rakoilemisesta ja flirttaileva taustalaulaja Patti Scialfa alkoi ottaa keikoilla keskeisempää roolia.
Toukokuun alussa soitin tunnin ajan Oulun teletalon yleisöpuhelimesta lippupalveluun ja onnistuin hankkimaan lipun Tukholman konserttiin. Kuun lopulla valmistuin yliopistosta ja kesäkuun alussa muutin Raaheen uuden työpaikan perässä. Heinäkuun alussa matkustin parin kaverin kanssa junalla Tampereen kautta Turkuun ja edelleen laivalla Tukholmaan.
Konsertti on syöpynyt mieleen erittäin tarkkaan ja tuntuu erikoiselta nyt kuunnella tilaisuus uudelleen. Cd-levyllä on konsertin 78 ensimmäistä minuuttia. Hommahan lähti liikkeelle kotikutoisella sirkusmeiningillä, joka sulautui uuden levyn nimikappaleeseen. Se ei kuulosta kovin hiotulta suoritukselta, vaikka Nils Lofgrenin kitarasoolo on upea. Muistan hämmennykseni, kun bändi heitti heti perään John Lee Hookerin Boom Boomin lihaksikkaana versiona. Tunnistin kappaleen, mutta en tiennyt Springsteenin koveroivan sitä tällä kiertueella. Aikana ennen internetiä tieto liikkui annosteltuina paloina ja esimerkiksi kiertueen aikaisempien keikkojen settilistat eivät olleet silloin tiedossani. Konsertti pääsi siis hyvään vauhtiin ja vanha suosikkini Adam Raised a Cain pisti minut jo täysin pähkinöiksi. Sen perään Springsteen heitti The Riverin. Tulkinnat ovat juuri niin erinomaisia kuin muistinkin. Pitkällä introlla varustettu All That Heaven Will Allow on Springsteenin parhaita pop-kappaleita ja jäänyt nykyään turhan tuntemattomaksi. Tässä versio on hieman hätäinen, ehkä bändi ei ollut harjoitellut sitä tarpeeksi.
Levyn loppuosa on yhtä juhlaa, Springsteeniä uransa huipulla. Raskaasti jyräävä Seeds, mestarillinen takeout Roulette, elokuvatehostemaisesti sovitettu Cover Me Rolling Stones -lainoilla, uuden levyn täydellisimmät kappaleet Brilliant Disguise ja Tougher Than the Rest, naurettavalla ruotsinkielellä spiikattu armoton Spare Parts, tiheä koveri Edwin Starrin Warista ja murhaava Born in the USA. Levy loppuu tähän, mutta sen jälkeen Springsteen ilmoitti lähtevänsä syksyllä Amnesty Internationalia tukevalle kiertueelle. Seurasi hämmästyttävä massiivisen helisevä sovitus Bob Dylanin Chimes of Freedomista, toistaiseksi paras musiikillinen esitys Dylanin materiaalista, Hendrixin All Along the Watchtower mukaan lukien. Sehän julkaistiin jo tuoreeltaan kiertueen jälkeen.
Väliajan jälkeen seurasi vielä kaksi tuntia hengästyttävää musiikkia kaikkien aikojen instrumentaalilla Paradise by the C:llä alkaen. Mukana kaikkien aikojen suosikeistani Downbound Train ja Cadillac Ranch. Ensi kertaa todistin encoreitten loppumattomuuden ja yleisön fyysisen väsyttämisen. Amnesty-kiertueen jälkeen Springsteen otti avioeron, hajotti bändin, aloitti terapiaistunnot ja ajeli moottoripyörällä Arizonan aavikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti