Samuel Fuller: The Naked Kiss

 Samuel Fuller ei ole suosikkiohjaajiani, mutta muistikuvat tästä elokuvasta olivat kuitenkin hieman parempia kuin miltä teos nyt näyttäytyi. Vuoden 1964 The Naked Kiss on Fullerin tunnetuimpia, mutta taatusti myös huonoimpia elokuvia. Elokuvassa on sekä niitä aineksia, jotka tekivät Fullerista palvotun kulttiohjaajan, että myös niitä, joiden takia hän ei koskaan saavuttanut yleisempää arvostusta. Leffa alkaa räväkkänä väkivaltaisena visuaalisena noirina, mutta vääntyy sitten monien eksentristen vaiheiden kautta niljakkaaksi pedofiilimelodraamaksi. Jopa musikaaliaineksiakin välillä. Ambersons-veteraani Stanley Cortezin mustavalkokuvaus ja nopeat leikkaukset alussa ovat Fullerin parhaiden töiden tasoa, mutta veltossa ja väsähtäneessä lopussa niistä ei ole enää mitään jäljellä. Fullerin oma käsikirjoitus on täysin epärealistinen, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi camp. Viittaukset Fullerin omaan Shock Corridoriin varsin heikkoa nouvelle vague -apinointia. Constance Towers hallitsee jokaista kuvaa ja hänessä on tavallaan riittävää karismaa, mutta kuitenkin näyttelijäsuoritus on kolho. Fullerin Hollywood-urahan käytännössä loppui tähän, myöhemmät leffat rahoitettiin sitten vuosia myöhemmin eri tahoilta. Myös Towersin elokuvaura tyssäsi tähän teokseen.