perjantai 3. heinäkuuta 2020

Don Siegel: Private Hell 36

Varsin toimelias heinäkuinen torstai-ilta käynnistyi pyöräilyllä Oodin Reginaan. Koronan aiheuttama elokuvateatteriesitystauko kesti omalta osaltani lähes neljä kuukautta. Edellinen näkemäni leffa oli juuri Reginassa 4.3. nähty portugalilainen Os Verdes Anos. Näin pitkän tauon jälkeen oli paluu pimeään saliin lähes merkkitapaus ja onneksi kohdalle osui tapahtuman arvoinen elokuvakin. Ennennäkemätön Don Siegelin film noir vuodelta 1954, tällaisia herkkupaloja ei ole enää omassa elokuvakokemuksessani montaa jäljellä. Olin jopa odotuksesta jännittynyt, sellaista ei ole tapahtunut moneen vuoteen. Lähes 40 vuoden aktiivisen noir-harrastuksen aikana tämä Siegel siis tuli todellakin ensi kertaa vastaan.

Siegel oli kohonnut 40-luvun alussa Warnerin kirjastoapulaisesta Casablancan leikkaajaksi ja pääsi aloittamaan ohjaajana jo 1945. Kymmenessä vuodessa ura ei kuitenkaan erityisemmin ollut edennyt, vaikka hyvää jälkeä syntyi halvemmissa tuotannoissa. Ohjaaja-näyttelijätähti Ida Lupino tykkäsi Siegelin edellisestä vankiladraamasta Riot in Cell Block 11 ja palkkasi Siegelin ohjaamaan Filmakers (ei siis Filmmakers) -tuotantoyhtiönsä seuraavan trillerin, jossa Lupino itse veti naispääosan. 

Reginassa aluksi melko huonolta näyttävä kopio, naurettavan kokoiset suomen- ja ruotsinkieliset tekstit, jotka peittivät puolet kuva-alasta. Kopion laatu kuitenkin parani ja ei päässyt häiritsemään nautintoa. Tiukkoja leikkauksia, alkupuolella todella rivakkaa toimintaa, tätähän Siegelin tältä kaudelta voi aina odottaa. Prologi New Yorkista, mutta jo alkutekstien aikana siirrytään Kaliforniaan, jonne loppuleffa sijoittuu Los Angelesin seudulle. Toiminnallisuus kääntyy vähitellen moraalidraamaksi kahden poliisin välillä. Asetelma ennakoi Siegelin myöhempää Madigan-teosta. Howard Duff jäykistelee family manin roolissa ja Steve Cochran elvistelee joustavamman moraalin edustajana. Löyhätapaisempia rooleja usein vetänyt Dorothy Malone on tässä huvittavasti kotirouvana, joka "on kaunis ja osaa laittaa ruokaa". Homma toimii näissä puitteissa todella mallikkaasti ja kaikki näyttelijät ovat huippuiskussa, varsinkin baarilaulajaa esittävä Lupino ja Cochran. Se voi johtua siitä, että tiettävästi Lupino, Cochran ja Duff ryyppäsivät kuvauksissa rankasti ajaen Siegelin raivon valtaan. Elokuvan käsikirjoittaja Collier Young oli Lupinon aikaisempi aviomies, Duff nykyinen. Kompakti tiheä tarina pitää rytmin kiihkeänä loppuun asti, lopputekstit päättyvät jo 81 minuutin kohdalla. Filmakers-vitsi toistuu vielä sielläkin valmistuspaikaksi merkityllä Hollwoodilla. Ei mikään unohdettu suuri mestariteos, mutta todella nautinnollinen ja vaikuttavakin elokuva. Numero 36 muuten viittaa asuntovaunuun, jonne ryöstösaalis kätketään. Se oli myös Lupinon ja Cochranin ikä kuvausten aikana. Apulaisohjaajana muuan David Peckinpah, joka käytti myöhemmin Sam-etunimeä.

Ei kommentteja: