perjantai 17. heinäkuuta 2020

Hartwall Lahden Erikois Pils

Koronakevään syvimmässä alhossa päädyin arvioimaan lähikaupasta löytyneitä Lahden Erikois -sarjan oluita. Sarjassa on näköjään loputtomasti erilaisia, nyt bongasin Kajaanissa vielä pilsinkin. Oikeastaan Kajaanissa sopiikin jatkaa sarjan arviointia, koska kaupungissa craft-mielessä eletään pysyvästi koronaoloissa. Jos Järvenpään Härmän Rati jatkaa toimintaansa, niin Kajaani on Hämeenlinnan jälkeen Suomen suurin kaupunki, jossa ei ole panimoa. En ole tällä reissulla baareissa käynyt, mutta tuskinpa craft-tarjonta on lisääntynyt. Raatitorin Hospo on joutunut evakkoon toiselle laidalle toria rakennustyömaan alta ja avautuu viikonloppuisinkin vasta klo 16. Vanhan kirjastotalon Anorak on vaihtunut Gastrobar3-nimiseksi, mutta ainakaan nettisivulla ei ole mitään olutmainintaa. Luotikujallakaan ei näyttänyt tilanne muuttuneen. 

Lahtelaisessa 5,0 %, Hallertau Tradition, Hallertau Hersbrücker, Saaz, EBU 30. Hyvin vaaleankeltaista, kirkasta. Tuoksussa vähän metsurin villasukkaa, mallastahan sieltä myös tuntuu. Maku on keskihiilihappoinen, viljainen, hieman makea, ohuehko, lievästi ruohoisuutta. Peräpuolella on häivähdys katkeruutta. Ei sarjan huonoimpia, mutta ei kyllä pils-sarjassa vakuuta yleisemmin. Ostopaikka Kajaani, Prisma. 

Ei kommentteja: