torstai 30. joulukuuta 2021

Olari Conehead NEIPA


 Vallilan dubbelin jälkeen ei voinut jättää suuta huuhtomatta ja onnekkaasti nyt olikin tarjolla melkein parasta mahdollista huuhteluainetta. Kävin viime viikolla Olarin Panimolla maistelemassa uutta Coneheadia sekä hanasta että tuoreesta tölkistä. Tölkki oli selvästi monimuotoisempi ja muutenkin parempi. Sain myös mukaani tölkillisen, joten nyt on vuorossa paneutuneempi testaus tuotteesta. New England India Pale Ale on siis oluen tyyli, alkoholia 7,0 %, ohran lisäksi kauraa ja vehnää, humalina Vic Secret, Galaxy, Topaz, Enigma. Kaikki humalat siis Australian lahjoja ihmiskunnalle. 


Vaahtoa ei erityisemmin synny, sameaa on, aivan oikea kuultavan kellertävä sävy kuten sumukaljassa olla pitää. Tuoksu on kuin vastapuristetusta appelsiinimehusta, raikasta ja tuoretta sitrusta. Maku on täyteläinen, mehuinen, satsumainen, kuiva, tangeriinia, appelsiinia, jopa vähän greippiäkin. Sopiva hiilihappotaso. Maltaisuus on mukana, ei etualalla, mutta kuitenkin. Katkeruus on NEIPAlle tuntuvaa, mutta Olarin sumuissa on joskus ollut enemmänkin. Onhan tämä ilmiömäisen hyvää, vuoden parhaita oluita aivan näin viime hetkillä. Viime viikolla panimolla löytämiäni  trooppisia elementtejä en nyt oikein hahmota. Se ei haittaa, olen aina ollut enemmän sitruskoulukuntaa. 



Ei kommentteja: