Vaikea sanoa, kuinka paljon käännöksessä on menetetty, jo heti nimi on kioskikirjallistettu. Alkuperäisotsikossa La coscienza di Zeno ”coscienza” tarkoittaa omatuntoa tai tietoisuutta. Poikkeuksellisen paljon kirjoitusvirheitä, Weilin + Göösin oikolukija ei ole pysynyt hereillä.
Psykoanalyysiin viitataan koko ajan, mutta ei tämä ole pelkkä sairaskertomus. Romaani käynnistyy räväkän filosofisella luvulla tupakanpoltosta. Sitten kerronta laimentuu keskinkertaisemmaksi tilitykseksi ihmissuhteista ja liiketoimista. Olisiko tässä varhaisimpia pörssipelin kuvauksia? Ehkä ei, ainakin Balzacilta löytyy kaikenlaista. Suhtautuminen naisiin ja lapsiin nykykatsannossa brutaalia, muttei varmaan poikkeuksellista tuohon aikaan. Lopun atomipommiennuste on hätkähdyttävä, mutta ensimmäinen maailmansota inspiroi muissakin vastaavaa.
Hieman ihmetyttää, että teosta pidetään modernin romaanin mestariteoksena. Kerronta on kyllä rikottua ja tarina kiertyy kokoon pikkuhiljaa, mutta suhteellisen perinteinen kevyesti peitelty omaelämäkerta tämä on. Näkökulmakin on koko ajan saman henkilön. Tämän tyylisuunnan kovin kasvo on minusta William Faulkner, jonka myyttisen Yoknapatawpha Countyn sfääreistä Svevon Trieste jää perin kauas.
Kaikesta huolimatta mukava romaani. Nykyään olen vain oppinut, että saan enemmän nautintoa erityyppisistä kirjoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti