Tarina on pienimuotoisempi kuin le Carrélla yleensä, suurin osa kirjasta tapahtuu näytelmänomaisesti nimeämättömällä saarella Pohjanmerellä. Päähenkilö on le Carrélle tyypillisesti naiivi maailmanparantaja, 28-vuotias huipputulkki. Muuten perusbritti, mutta isä sattuu olemaan pohjoisirlantilainen katolinen lähetyssaarnaaja ja äiti kongolaisen kyläpäällikön tytär. Koukeroinen pitkä hidas brittilause on nautittavaa lukea amerikkalaisen staccato-proosan vaihteluna. Loppupuolella juoni muuttuu Hitchcock-parodiaksi ja hieman odottamattomasti le Carré saa pidettyä uuskonservatismi/New Labour –vihansa jokseenkin aisoissa. Lopussa kuitenkin päädytään Kentin rannikolle, Blairin omaan mini-Guantánamoon. Monien mielestä le Carrén ote kirposi kylmän sodan loppuessa, minusta ei, monet myöhemmät teokset ovat kaikkein parhaita. Tämä ei ole kärkipäässä, mutta erittäin rento nautittava huippuromaani.
Mielenkiintoinen yksityiskohta, palkkasoturijoukon komentaja onnistuu nielaisemaan sim-korttinsa pidätyshetkellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti