Fritz Lang: Man Hunt

Olin joskus 1980-luvulla Oulun Elokuvakeskuksen pienessä Studio-salissa Heinäpäässä kuuntelemassa Peter von Baghin alustusta, aiheena oli ehkä Fritz Lang tai ainakin jokin häneen liittyvä teema. Joka tapauksessa von Bagh näytti pätkän Man Huntista, mies valmistautuu salamurhaamaan Hitlerin kiikarikiväärillä, diktaattori on jo tähtäimessä. On heinäkuun loppu 1939. Intensiivinen pätkä, joka sai aikaan kiihkeän intohimon nähdä koko elokuva. Monia vuosia myöhemmin onnistuinkin, mutta kokonaisuutena leffa ei tehnyt yhtä suurta säväystä kuin von Baghin näyte, joka on aivan elokuvan alusta. Kyseessähän on tuoreeltaan tehty tulkinta Geoffrey Householdin Rogue Male -klassikosta, jonka Lang ja skenaristi Dudley Nichols ovat liittäneet tiiviimmin aikansa päivänpolttaviin poliittisiin aiheisiin. Alkujakso vaikuttaa edelleen huikealta, vaikka onkin selvästi studiossa kuvattu, koko leffan tapaan. Kamera-ajot upeita, samoin metsäiset lähikuvat Berchtesgadenista. Hyvin ekspressionistista kuvausta koko elokuva, tummat varjot yhtä kohtalonomaisen synkkiä kuin Langin mykkäleffoissa. Lontoostakin tunnelmallisia sumujaksoja, erityisen hieno kohtaus Lontoon maanalaisessa. Kepeä huumori ei sovi kokonaisuuteen, välillä ollaan kuin salonkikomediassa. Walter Pidgeon ei tunnu pääroolissa tarpeeksi karismaattiselta, posken arpikin tuntuu paranevan silmissä. Joan Bennettin hahmokin ongelmallinen, aluksi hän vaikuttaa Marcel Carnén Quai des brumesin Michèle Morganin ja G.B. Shaw'n Pygmalionin Elizan yhdistelmältä, mutta loppujen lopuksi degeneroituu lapsenomaisen avuttomaksi. Loppuhuipentuma Lyme Regisin jokivarren luolassa ei ole tarpeeksi jännittävä ja aivan loppu menee vaivaannuttavaksi sotapropagandaksi. Vaikuttava elokuva kuitenkin puutteista huolimatta.