Kun asuin Oulussa, niin Helsingissä oli näppärä ponnahdella milloin vain. Sen sijaan Espoo tuntui sijaitsevan suunnilleen vieraalla planeetalla. Tilanne ei juurikaan muuttunut muutettuani Helsinkiin. Tuntuu paljon helpommalta pistäytyä Lontoossa kuin lähteä raahautumaan Espooseen. Viime keväänä luulin lapsenuskoisesti jo käyneeni viheliäisellä bussilla viimeistä kertaa Gallows Birdissä, mutta toisin kävi, länsimetron haavekuva on kadonnut jonnekin helvetin jäätymisen jälkeiseen aikaan. Mutta kyllähän Espooseen pääsee, kun tarpeeksi paljon haluttaa. Espoon ihmebaari oli hommannut Oberfrankenista laatukamaa tarjolle ja silloin on liikahdettava. Hyppäsin julkiseen kulkuvälineeseen Vallilassa 14:24 ja olin Birdin ovella 15:11. 11 minuuttia auttamatta myöhässä, kaikki ikkunapöydät oli jo varattu, mutta aika hyvä suoritus kuitenkin.
Otsikon plussamerkki tarkoittaa, että mukana oli myös Spatenia ja Ayingeria Baijerin eteläosista, mutta nehän eivät nyt kiinnostaneet millään tavalla. Valitettavasti Gallowsin hanakapasiteetti rajoitti tarjontaa, kolme kiihkeimmin odottamaani olutta oli tylysti heivattu ns. toiseen kattaukseen. Sehän omalta kohdaltani tarkoitti tietenkin, etten koskaan pääse niitä maistamaan tässä elämässä. Näissä melankolisissa tunnelmissa ojensin luottokorttini säilytykseen tiskin taakse ja otin ensimmäiset iskut vastaan.
Knoblach Schammelsdorfer Ungspund's Lagerbier ensimmäisenä maistoon, Frankenissa osataan antaa oluille kunnon nimet eikä mitään Olvi IPAa, vähintään 30 merkkiä on nimeen satsattava. 5,1%, viljainen ote, hurja katkeruus, muhkea täyteläisyys, upea suodattamattoman baijerilaisen lagerin kokonaisuus. En tietenkään tässä ensi huumassa voinut arvata, että tässä olikin sitten koko session kovin olut. Toisena savuolutta, Hummel Räucherla Märzen, 5,4%, voimakkaasti tervalta tuoksuva olut. Hieman makeahko, ei suurimpien rauch-klassikoiden tasoinen tuote, mutta silti näppärä.
Lisää kellerbierejä. Stiebarlimbachista tulee Roppelt Kellerbier, 5,1%. Tässä on Gallows Birdin esitevihkon mukaisesti todellakin paahtoleivän makua, siis maltaisen tanakka perustuote, mutta ei kunnolla katkeruutta. Roppelt on kohta 140 vuotta vanha panimo, kun Nikl-Bräulla on ikää kahdeksan. Niklin suodattamattomassa Lagerbierissä 4,9%, kokonaisuus on peruslagerin oloinen, hieman makeahko, mutta ei hedelmäisyyttä. Tämä kaksikko oli pettymys, paljon heikompi kuin avauspari.
Weißenoher green MONKey P13 Polaris on nimestä päätellen modernimpaa kamaa, mutta tämän benediktiiniläisluostarin perinteet ulottuvat 1050-luvulle asti. Polaris-humaloitu kellerbier (5,0%) on hieman kirpeä ja kuivan hedelmäinen. Ei katkeruutta mainittavasti. Oikeammin modernimpaa otetta löytyi ennestään tutun Drei Kronenin Original Schäazer Franken Pale Alesta. 6,3%, tumman punaruskeaa, sameaa, maltaan hallintaa, makeutta, leipää. Jopa kvassimainen ote, todella paha pettymys. Hapan kontaminaatio on varsin selvää, pilallehan tämä on mennyt.
Seuraavaksi doppelbock-settiä. Gänstallerin Andreatorissa uutta ja vanhaa humalaa, Hallertauer Perle, Sorachi Ace, Mosaic ja Willamette. 8% ja 83 IBU. Karamellinen tuoksu, hedelmäisempi yrttisempi maku. Takasuorallekin on jäänyt tavaraa, katkeruus on kohtuullista. Harmittavasti jokin häiritsevä sivumaku, hartsia tuhnuisempaa kalkkisuutta tuntuu aistiutuvan. Tässä vaiheessa baarissa alkoi olla jo varsin kiihkeä meininki. Weißenoherin Bonator oli perinteisempi tuplabock, 7,8%, maltaisempaa vetoa. Leipää, talkkunamainen, hieman tunkkainen. Modernimpi variaatio tuntui nyt mielenkiintoisemmalta, vaikka kumpikaan nyt ei siis vakuuttanut.
Keräilyerään ennen poistumista jäivät Gänstaller Daniela's Wheat Lager (5%) ja Drei Kronen Original Schäazer Premium Pils (5,2%). Puhtaita kuivia viljaisia oluita, aika vaisuja tässä vaiheessa sessiota. Maistelutilanne oli kuitenkin jo aika lailla hämärtynyt, erilaisessa tilanteessa mahdollisesti moniulotteisempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti