Raitiovaunu karkasi edestä Kaisaniemessä, annoin vielä itseni valua alas Makkaratalolle. Helsingin baareja kierrellessä on tällä hetkellä vaikea välttää goseiksi tai berliner weisseiksi nimettyjä oluita. Pitkään Helsinkiin odoteltu sourbuumi ei sitten tullutkaan Flanderin punaisena tai Sennen laakson lambicina, vaan jo perinteiseen tapaan itäisestä Saksasta ponnistaen kuten aiemmissa yleislanseerauksissa 1918, 1941 ja 1973; Rüdiger von der Goltz, Adolf Hitler ja Erich Honecker. Ottamatta kantaa aiempien kampanjoiden mahdolliseen vesittymiseen nyt voi todeta huomattavan laimentumisen tapahtuneen happamuuden suhteen. Nämä berlinerit ovat pääsääntöisesti lähempänä limonadeja kuin alkuperäisiä esikuviaan.
En ole jaksanut montakaan limuberlineriä vielä kokeilla, mutta nyt annoin periksi Põhjalan tyylikkäästi nimetylle berliiniläiselle. Vähemmän tyylikkäästi tämä on vadelmaversio. Tuoksu vadelmavenekarkkinen, hyvin marjainen. Maku on kevyesti hapan, mutta kokonaisuus on hedelmäpastillinen. Ihan raikasta juomaa, mutta ei tällä oikein minusta oluen kanssa ole mitään tekemistä. Eikä siis kunnon sour, limonadiksihan tämä on vedetty.
Tyrmistyksekseni myös Makkaratalon sympaattisen nuhjuinen S-baari on raiskattu vähin äänin kolean kevään aikana. Yhteen kulmaan on lisätty epämääräinen uhkapeliluola, jossa rahoistaan pääsee vielä nopeammin kuin pelkästään oluita juomalla. Kitty's, 27.4.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti