McKintyn neljäs osa Sean Duffy -sarjassa vuodelta 2015. Tällä kertaa on vuosi 1985 Belfastissa ja Duffy taas töissä entisessä vakanssissa RUC:ssa. Kyvykästä miestä värvätään hämärämpiin hommiin MI5:een, vaikka elämänhallinta ei ole kohdallaan. Alkoholia, huumeita ja irtoseksiä kuluu. McKintyllä tällä kertaa aiempaa humoristisempi ote, herjoja lentää tavallista useammin. Taas omituinen yhteensattuma lukemissani kirjoissa, juuri kun olen saanut luettua mittavan Brian Clough -elämäkerran, niin McKinty heittää peliin sivulla 8 Clough-vertauksen. "Bobby looked a bit like Brian Clough, but Brian Clough after a 3-0 defeat to Notts County". McKinty käyttää paljon musiikkia aikakauden maadoittamisessa, mutta jalkapallo toimii myös hyvin. Clough oli 1985 toiminut 10 vuotta Nottingham Forestissa ja oli taatusti household-nimi Pohjois-Irlannissakin. Sivulla 44 McKintylta irtoaa näppärä kuvaus Islay-viskistä: "Good stuff if you liked peat, smoke, earth, rain, despair and the Atlantic Ocean, and who doesn't like that?". Jo toisen kerran McKintyn tuotannossa spekuloidaan, miten Pohjois-Irlanti olisi pärjännyt vuoden 1982 MM-kisoissa, jos George Best olisi ollut mukana. Nyt katolinen Duffy ottaa esiin myös skenaarion, jossa Irlannin tasavallan Liam Brady olisi samassa joukkueessa.
Tapahtumat siirtyvät välillä Englannin puolelle, Oxfordiin ja Lontooseen. Ehkä McKinty on hieman kyllästynyt Belfastiin? Teksti kyllä rullaa sujuvasti ja uudet henkilöhahmot ovat täyteläisiä. Juoni on silti vähän väsähtänyt ja junnaa pitkän aikaa paikoillaan. Amerikkalaisten turvallisuusviranomaisten toiminta vaikuttaa täysin epäuskottavalta, mutta loppusanoissa McKinty kertoo lainanneensa näitä osia Oliver Northin tähdittämästä Iran Contra -skandaalista ja kieltämättä todellisuus on vieläkin uskomattomampaa. Muutakin maadoitusta edellisten romaanien tapaan todellisiin tapahtumiin McKinty harrastaa. Joka tapauksessa tämä oli tähän mennessä vähiten tyydyttävä teos Duffy-sarjassa. Ja nimi on taas tietysti lainattu Tom Waitsin tuotannosta, Gun Street Girl on yksi Rain Dogs -mestariteoksen parhaista kappaleista.
Tapahtumat siirtyvät välillä Englannin puolelle, Oxfordiin ja Lontooseen. Ehkä McKinty on hieman kyllästynyt Belfastiin? Teksti kyllä rullaa sujuvasti ja uudet henkilöhahmot ovat täyteläisiä. Juoni on silti vähän väsähtänyt ja junnaa pitkän aikaa paikoillaan. Amerikkalaisten turvallisuusviranomaisten toiminta vaikuttaa täysin epäuskottavalta, mutta loppusanoissa McKinty kertoo lainanneensa näitä osia Oliver Northin tähdittämästä Iran Contra -skandaalista ja kieltämättä todellisuus on vieläkin uskomattomampaa. Muutakin maadoitusta edellisten romaanien tapaan todellisiin tapahtumiin McKinty harrastaa. Joka tapauksessa tämä oli tähän mennessä vähiten tyydyttävä teos Duffy-sarjassa. Ja nimi on taas tietysti lainattu Tom Waitsin tuotannosta, Gun Street Girl on yksi Rain Dogs -mestariteoksen parhaista kappaleista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti