Sain kutsun Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuman lehdistötilaisuuteen Kaisaniemen puiston uudelle festivaalialueelle klo 13. Tiedotteessa oli väärä festivaalin alkamisaika, joten arvelin pressitilaisuudenkin ajan olevan mahdollisesti jotain muuta. Hiippailin alueen reunalle klo 12:50 ja odotetusti ei mitään elonmerkkejä tapahtumasta. Ajattelin jo poistua johonkin baariin, mutta sitten bongasin Peter Tammenheimon kiihdyttävän vetävällä askeleella kohti telttaleirin pohjoispäätyä. Lähdin varjostamaan ja päädyinkin sitten pohjoisreunalla aidassa olevaan rakoon, josta aitaa siirtämällä pääsi pujahtamaan sisäpuolelle. Lähellä oli pieni tiskikin, jossa kerroin henkilökunnalle olevan median edustaja ja sain rannekkeen käteen. Tammenheimo oli jo edennyt kauemmas, mutta tavoitin hänet alueen eteläreunan teltasta, jossa oli paljon muitakin ihmisiä. He olivat kuitenkin tapahtuman tuomareita ja Peterkin kertoi olevansa tuomaristossa. En hätkähtänyt vaan peräännyin taaemmas ja sain näköyhteyden taatusti journalismialalla toimiviin Jussi Rokkaan ja Heikki Kähköseen. Hekin kuitenkin kertoivat olevansa tuomaroimassa, mutta sain vinkin lehdistötilaisuuden olevan vielä taaempana lähellä pääsisäänkäyntiä. Siis juuri siellä, missä 12:50 olin haistellut tilannetta. Paikalla olivat järjestävän seuran Kääriäinen ja Heikkilä sekä Olutpostin Cyde ja Anikó, olipa muutama muukin henkilö. Olin lopulta oikeassa paikassa.
Hikisen kujanjuoksun jälkeen kaadoin kannusta olutta lasiin ja hiljennyin kuuntelemaan esityksiä. Festivaalin sijainti on kuulemma vaihtunut Rautatientorilta Kaisaniemen kentälle, koska Helsingin kaupunki oli laajentanut jalankulkualuetta aiemmasta kolmesta metristä kahdeksaan metriin. Alue olisi jäänyt liian pieneksi. Muutakin yleisempää tarinaa tuli esille Suomen pienpanimotilanteesta. Pienpanimoliiton jäseniä on kuulemma noin 70, panimoitahan on tällä hetkellä noin 100. Tilaisuus oli varsin lyhyt, aikaa jäi puolitoista tuntia ennen varsinaisen festivaalin alkua. Kävin kurkistelemassa tuomariston toimintaa ja kiertelin tiskeillä mm. Stadin Zeldan, Sonnisaaren Kanniaisten, Olutpajan Jukka Saukkosen ja Makun Jussi Tammisen puheilla.
Zeldalta sain maistiaisen Stadin Conan DIPAa, mutta siitä en hämmennyksessäni ehtinyt muistiinpanoja tehdä. Ensimmäisenä varsinaisena festarioluena sitten oli Janne Keskisarjan 10000-juhlaolut Sonnisaarelta, tupla-IPA Tippa '19 Keskisarja Edition. Aiempia Tippoja selvästi sameampi variaatio, 8%, 80 IBU, vehnää ja kauraa, Mosaic, Simcoe ja Citra, toisessa kuivahumaloinnissa cryona Simcoe ja Mosaic. Sitruksinen tuoksu, maussa maltaisuus kohoaa hienosti hedelmäisyyden rinnalle ja sitten katkeruus kiskaisee pallon maaliin hienon kuvion päätteeksi. Aiemmin olen juonut ainakin kolmea eri versiota tästä oluesta, ensi-ilta Kööpenhaminassa 2016, sitten vahvempi versio samana syksynä ja viime vuonnakin samoissa SOPP-merkeissä. Ei ole minusta ollut aivan Sonnisaaren parasta jälkeä, mutta nyt tasapaino on saavutettu hyvin, tämä on kirkkaasti paras ilmentymä. Saattaa olla yleisemminkin Sonnisaaren parhaiden joukossa. Dokabiliteetti hämmentävän sujuvaa näin vahvassa oluessa.
Jatkoin Sonnisaaren uutuuksilla. Palmu on kevyt pacific ale, keksinen tuoksu ja hyvin maltainen kuiva maku, ei juuri hedelmäisyyttä. Kanniaisen Timon kanssa oli puhetta helteisen festivaalin haasteista, varsinkin autokuljetuksen osalta. Tippassa en huomannut ongelmia, mutta tämä kevyempi olut oli ehkä kärsinyt, oletettavasti paljon enemmän hedelmäisempää aromaattisuutta olisi pitänyt löytyä. Katkeruus oli Palmussakin kohdallaan. Kyltymättömää sour-kysyntää täyttämään on väännetty Flirtti-gose, joka ei ole omaa mukavuusaluettani, mutta kevyen happamana raikkaana oluena maistui hämmentävän hyvälle. Näissä pikkuhappamissa oluissa on ehkä sittenkin jotain pointtia, vaikka yleensä niitä vieroksunkin. Olen siis Sonnisaaren pienosakas, jos joku blogin mahdollinen lukija ei ole sitä aiemmin huomannut.
Seuraavaksi Olutpajan uutuus, Vasen Ranta -nimitys yhdistetään yleensä Pariisin rive gaucheen Seinen virtaamissuuntaan nähden, mutta kieltämättä USA:n länsirannikostakin näkee Left Coast -nimitystä. Sen niminen panimokin on. Timo Jukka siis vääntänyt west coast IPAn, 7.0%. Kirkas olut, sitrusta löytyy, voimakas maltainen runko ja hyvä katkeruus. Tämähän on selvästi Sonnisaari-tyylinen tapaus, oikein nautittava. Juttelin myöhemmin Timon kanssa ja aromihumaloinnin kanssa on ollut haasteita, hieman tukkoiseltahan se tuntuikin. Seuraavaksi Mika Oksasen Hiisi/Donut Island -linjalta jo viides tuote I Hop It's Not a Problem -sarjaan. Huomattavan tumma olut, lähes black IPA. Makukin vastaa ulkonäköä, paahteisuutta, hedelmää, puhdasta tavaraa, vähän katkeroakin. Sitten hieman harmittavana herätehankintana Bock's Corner IPAa, ei mikään uutuus, mutta huomasin etten ole aiemmin olutta kokeillut. Tämä oli selvästi session heikoin tapaus, hyvin maltainen ja kuiva, ei mitään IPAn hedelmäisyyttä mukana. Bockin ehkä kannattaa keskittyä saksalaistyyliseen kamaan, niinhän se oikeastaan tekeekin. Lopuksi nappasin Pihtan, Kanavan ja Tujun yhteistyö-IPL:n. Pehmeää hedelmäistä kamaa, mutta tässä kohti paneuduin sosiaaliseen tilanteeseen Timo Jukkan ja kumppanien kanssa, joten muistiinpanot jäivät vajaiksi. Porukkaa oli paljon liikkeellä, perushörhöjäkin mukavasti paikalla. Itse sain vain raapaistua vähän tarjontaa, täytyy jatkaa tulevina päivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti