keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Sonnisaari Nallikaribu


 En ole yli kolmeen vuoteen tilannut mitään Alkon verkkokaupasta, mutta pienosakkuuspanimoni Sonnisaaren uuden barley winen kohdalla käyttökynnys lopulta ylittyi. Olutta olisi saanut suoraan Arkadian Alkostakin, mutta kiristyneessä koronatilanteessa ei innostanut julkisen liikenteen käyttö. Niinpä tilasin tuotetta lähimpään nouto-Alkoon. Kanniaisen Timo ei ole ensimmäistä kertaa barley winen kimpussa, ainakin vuoden 2019 festivaaleilla debytoineet Horros ja Orange Nelson Sauvin ovat aiempia tyylin edustajia. Horros muistutti klassista englantilaista old alea ja nimenmukaisesti Orange Nelson Sauvin sisälsi appelsiinia. Nyt oli luvassa amerikkalaisempi tulkinta, vehnää ja kauraa mukana, 10,6 %, Alkon mittauksen mukaan peräti 106 katkeroyksikköä. Mosaic BBC, Mosaic Cryo, Citra BBC, Citra Cryo ja Galaxy humalalajikkeet. Sonnisaari kertoo somessa, että tämä voisi olla tyyliltään yhtä hyvin tripla-IPA kuin barley wine. Sonnisaari onnistuu yleensä oluiden nimeämisessä joko hyvin tai erittäin hyvin. Nallikaribu asettuu vakaasti ensin mainittuun ryhmään. 


Vaaleanruskeaa, kinuskin väriä, sameahkoa, ei kovin paljoa vaahtoa. Hyvin trooppishedelmäinen tuoksu, mangoa, persikkaa, passionia, ylikypsää kiiviäkin. Maku on pehmeä, hiilihappoa vähän, makean hedelmäinen, se ylikypsä kiivi pyörii edelleen mielessä. Pehmyttä mehuista luumua, aprikoosia, vähän dieseliäkin, joka kuivattaa runkoa. Pientä alkoholin poltetta on kieltämättä myös, hyvin lämmittävää olutta. Maltaisuus ei ole sivuroolissa, kyllä sekin on mukana kannattelemassa hedelmäpatjaa. Suurimman hämmennyksen synnyttää raskas peräkärry, ei toki sinänsä yllätä Sonnisaaren oluissa, mutta barley winessa sitä ei ole välttämättä kytketty. EBU-lukema ei tällä kertaa jää pelkäksi numeroksi. Olut kuivuu nielaisun lähestyessä ja sitten leviääkin jo limapinnoille katkeraa mielihyvää. Tripla-IPAna menisi siis ilman muuta, vaikka ehkä vähän tumma IPAksi onkin. Ei mitään karkeutta, en oikein näe syytä ikäännyttämiseen, aromaattisuus katoaa väistämättä ja mitään olennaista tuskin tulee tilalle. Todella nautittavaa. Sonnisaaren tuoreimmat iskut, tämä ja Lämykkä Surf, pistävät kyllä pohtimaan paluumuuttoa Ouluun. Ostopaikka Alkon verkkokauppa.


2 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Tässä katkerokokemus siis lähellä muinaista Wilfred von Hifferhoff -Pilsneriä?!

Ilkka Sysilä kirjoitti...

https://arijuntunen.blogspot.com/2015/06/bruuverin-kesan-oluita.html?m=1