maanantai 15. maaliskuuta 2021

Spike Lee: BlacKkKlansman

 Spike Lee tunnetaan mustien oikeuksien puolustajana, mutta onkohan hänen toiminnastaan enemmän haittaa kuin hyötyä asialle. Leen tyyli on kovakätistä lekalla päähän lyöntiä. Hyvä esimerkki on tämä 2018 valmistunut teos, joka vaikuttaa välillä Lee-parodialta Harry Belafonte -lynkkausluentoineen. Pohjautuu tositapahtumiin, mutta runsaasti Lee liikkuu omilla poluillaan. Ollaan 1972 (silloin) varsin pienessä Colorado Springsin kaupungissa Kalliovuorilla. Musta poliisi hakeutuu peitetehtävissä ensin ex- Black Pantherin Stokely Carmichaelin puhetilaisuuteen ja sitten hämmentävästi KKK:n paikallisjärjestöön. Kuulostaa uskomattomalta, mutta jälkimmäisessä tehtävässä f2f-tapaamisissa miestä tuuraa valkoinen (juutalainen) poliisi. Peruspoliisiproseduraalina leffa toimii kohtuudella ja ajankuva on hienosti tavoitettu Leen tuttuun tapaan. Peitepoliisit rakentavat kontaktin jopa uuteen nuoreen klaanitähteen David Dukeen, joka tosin kohosi Grand Wizardiksi vasta 1974.  Rasittavinta elokuvassa ovat Leen toistuvat saarnausviittaukset Trumpin elokuvanteon aikaiseen hallintoon. Ne huipentuvat elokuvan lopussa nähtäviin dokumentaariotoksiin Charlottesvillen levottomuuksista 2017. Niljakkainta rasistia esittävä Jasper Pääkkönen on roolissa yllättävän uskottava.  


2 kommenttia:

TBone kirjoitti...

Minua ihmetytti kovasti, että tämä oli (mm. aamun lehdessä) luokiteltu "draamakomediaksi". Siinä menikin elokuva hyvin kun odotin niiden komediallisten ainesten saapumista.

Ari Juntunen kirjoitti...

Itsekin vilkaisin leffan nähtyäni elokuvan Wikipedia-tekstiä ja siellä hämmensi luonnehdinta "black comedy".