Brown-Forman American Whiskey tasting

Amerikkalaisten viskien maisteluita on jo tullut useampia tsekattua, mutta nyt tilaisuus sijoittui Katajanokan Kanavarannan makasiinirakennuksen uuteen Rusty-baariin, joten kiinnosti tutustua pelkästään baariin. Tosiaan vanha punatiilirakennus veden ääressä, alakerrassa Shelter-niminen ruokaravintola ja Rusty on jonkinlainen cocktail-baari yläkerrassa. Ei hanaoluita, joten heti äärimmäisen vastenmielinen ensivaikutelma. Tuttua VYS-jengiä kerääntyi paikalle kuitenkin, joten en ehtinyt paeta samantien paikalta.

Tutusti kuitenkin asetuttiin teistinkiin, jonka veti jenkkiaksentilla isäntäfirman Elsa Holmberg. Luulin nimen perusteella daamia ruotsalaiseksi, mutta ilmeisesti originaali amerikkalainen, jolla ehkä jopa suomalaisia taustoja. Brown-Forman on globaali viinafirma, jonka portfoliossa mm. Finlandia-vodka, Kentuckyn Woodford-bourbon ja Tennesseestä Jack Daniel's. 

Viskit aika lailla tuttua kamaa, mutta Elsa oli hieno tarinankertoja, Old Forester -bourbonin ja Jack Daniel'sin taustoista irtosi hauskoja anekdootteja. Ensimmäisenä maistoon neljävuotias Old Forester, jossa ruista 17%, vaniljaa, varsin mausteinen voimakas, mutta silti pehmeähkö ote. Woodfordeissa on aivan sama mash bill kuin Old Foresterissa, Woodford Reserve on noin 7-vuotias, puumaisempaa tammista vetoa. Woodfordin Double Oaked on käynyt kaksi kertaa samankaltaisissa tuoreissa tammitynnyreissä, väri on tummempi, maku makeamman kanelisempi, jälkimaku on pitempi. Silti erot näiden kolmen bourbonin välillä aika vähäisiä. 

Seuraavaksi Tennesseen viskejä, joissa ns. Lincoln County Process eli charcoal mellowing. Tähän en nyt Elsa Holmbergin alustuksen aikana päässyt kunnolla sisään, mutta pitänee tutkia tarkemmin jatkossa. Ensimmäisenä Jack Daniel'sin perustuote Old No 7, jota siis englantilaiset Richardsin, Kilmisterin ja Hudsonin tyyppiset muusikot ovat innokkaasti markkinoineet. Varsin ohut maissinen makea maku tässä on, koskaan tämä ei ole kunnolla kolahtanut. Single Barrel -versio oli tammisempi, mutta myös jotenkin karkeampi, tässä ei siis perustuotteen tasapainotusprosessi ole päässyt toimimaan. Gentleman Jackissa sitten charcoal mellowing käytössä kahteen kertaan, mutta maussa vaikea löytää olennaista erottelevaa tekijää. Aiemmin olen innostunut jenkkiviskeistä enemmänkin, mutta nyt ei kunnolla iskenyt, ehkä lievä flunssakin häiritsi tilannetta. 

Lopuksi tarjolla Old Fashioned -cocktailia, jossa pohjalla Old Forester- bourbonia. Voimakas appelsiinin tuoksu, lasissa olikin viipale hedelmää. Valtava jääkuutio peitti muut maut, jotain makeaa appelsiinia alkoholin seasta aistiutui, mutta muuten tämä systeemi jätti minut täysin kylmäksi. En tunne cocktail-kulttuuria ollenkaan ja tämän perusteella se saa jäädäkin omaan arvoonsa. Mutta kokonaisuutena äärimmäisenä kiehtova kokemus varsinkin Elsan takia, ei pidä jämähtää liikaa oluen litkimiseen.  

Viskiteistingin jälkeen pyörähdin samassa Kanavarannan rakennuksen uudehkossa Sköne-olutbaarissa. Upea sisustus, tähän voisi saada maailmanluokan systeemin aikaan, mutta olutvalikoima pettymys. Sierra Nevada Torpedoa join pullosta. Harvemmin tulee käytettyä seiskaraitiovaunua, mutta se osui kohdalle Senaatintorilla. Hyppäsin siitä ulos Mäkelänkadulla ja pysähdyin Puu-Vallilassa Pikku-Vallila -baariin. Tarjolla pullossa Rittmayerin savuolutta, jota luulin uudeksi tuttavuudeksi, mutta kyllä se on jo vuosia sitten Tampereella tsekattu. Joka tapauksessa hyvin kallista, 9,50€. Tervaa, esanssista savua. Ohuehko runko, ei varmaan kovin tuoretta, mutta kohtuulllisen maukasta silti. Ei paljoa asiakkaita, mutta silti ehdin kuulla melodramaattisia kohtaloita. Hyvin intiimi baari, olen käynyt täällä ennenkin, muistuttaa keskieurooppalaisia laitakaupungin baareja. En tiedä Suomessa mitään aivan vastaavaa.