Kun kuulin olutbloggaajien kolmossession aiheen, niin writer's block iski kovempana kuin pitkään aikaan. Tunsin NKVD:n vartijan kiväärinperän iskeytyvän hartioiden väliin ja kaatuessani kohti saastaista lattiaa Lubjankan kellarityrmän raskas ovi mäjähti takana kiinni kuin helvetin portti. Nyt ollaan pahassa paikassa.
Minulla ei ole jouluun lämmintä suhdetta. Sain luterilaisen kasvatuksen, mutta joulun uskonnollinen sanoma ei ole koskaan puhutellut. Amerikasta apinoitu äärimaterialistinen joulupukkijoulu oli lapsena isohko tapahtuma, mutta hyvin nuorena kyllästyin muilta saamiini väkinäisiin lahjoihin. Ryhdyin hankkimaan itselleni lahjaksi jotain oikeasti ilahduttavaa, aluksi lähinnä sarjakuvakirjoja, myöhemmin muita kirjoja. Joululauluja olen intohimoisesti vihannut niin kauan kuin muistan. Olen aina joulun aikaan pitänyt vapaata koulusta, armeijasta tai työstä, mutta koskaan en ole jouluvapaille islamilaisille alueille tai muuallekaan ulkomaille matkustanut. Olen viettänyt kaikki jouluni Kainuussa: Kajaanin maalaiskunnassa, Puolangalla, Vaalassa, Ristijärvellä, Kuhmossa, Hyrynsalmella, Vuolijoella, Paltamossa tai Kajaanissa, niin nytkin. Yleensä täällä on jouluisin hyvin kylmää, ei voi harrastaa ulkoliikuntaa. Tosin juuri hetki sitten kävin hiihtämässä (vuosimallin 1978 Järvisillä), todella mahtava keli. Ylimaustetut jouluoluet eivät ole kiinnostaneet, ne ovat pääsääntöisesti täysin juomakelvottomia. Baareissa ei ole mielenkiintoisia oluita, joten tyypillisesti luen jouluisin kirjoja.
Joskus 1990-luvulla havahduin Hyvä Tuomas -palkintoon, joka myönnettiin joulun alla ansioituneelle oluthenkilölle. Usein on nimetty myös Paha Nuutti, joka on eniten terrorisoinut ihmisten mahdollisuuksia nauttia oluesta. Tässä vaiheessa törmäsin ensi kerran sanontaan "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi". Vanhat kansanperinteet eivät kuulu mukavuusalueelleni, mutta huvituin asiasta, kun vaalalainen koulukaverini Mika Pyykkö saavutti Paha Nuutti -nimityksen vuonna 2008. Puolangalla pitkään vaikuttaneen merkkimiehen Juha Sipilän meriitteihin kuuluu myös Paha Nuutti -titteli. Sipilän lentolupakirjoilla joulu lähteekin taatusti kuin hauki rannasta.
Oululaisella Oluthuone Leskisellä on tapana järjestää kanta-asiakkailleen joulujuhlat joulua edeltävänä sunnuntaina klo 11. Oikeastaan tapahtuma alkaa jo klo 10 Oulun tuomiokirkossa jumalanpalveluksella, josta siirrytään kirkonmenojen jälkeen yhteiskulkueena baariin. Yleensä liityin seuraan vasta baarin ovella, mutta yhtenä vuonna osallistuin koko settiin, kun Leskisen kanta-asiakaspappi Nanna Helaakoski piti persoonallisen joulusaarnan. Itse juhlassa syödään laadukasta kinkkua, juodaan laadukasta olutta, kuunnellaan laadukasta live-musiikkia ja keskustellaan laadukkaasti mm. merisotahistoriasta. Leskisen pitkäaikainen ja laaja-alainen vapaamielinen asema ahdasmielisellä lestadiolaisella alueella on ehkä hieman yllättävää, se johtunee mm. ennakkoluulottomien rovaniemeläisten avainhenkilöiden asenteesta.
Olueen liittyviä omakohtaisia jouluperinteitä siis alkaa vähitellen löytyä, jokseenkin yllättäen. Muutettuani Helsinkiin en ole enää ehtinyt Leskisen bakkanaaliin mukaan. Helsingissä sen on osittain korvannut Viskin Ystävien Seuran pikkujoulu ja olipa ensimmäisenä Helsinki-jouluna 2014 (tai siis joulunalusaikana) myös Olutopas-foorumin pikkujoulu, joka taisi harmittavasti jäädä viimeiseksi. Tänä vuonna oli yllättäen Helsinki Beer Festivalin joulujuhla, johon tosin saavuin myöhässä ja juhlan luonne jäi itselleni hieman hämäräksi. Olutharrastuksen mukana seuraa siis yleisempi jouluun liittyvä juhlaperinne, joka yhdistää oluen ja joulun. Vuosien mittaan olen tietysti osallistunut kymmeniin työnantajien tarjoamiin pikkujouluihin, mutta mitään olutelämyksiä en muista niihin sisältyneen.
Mikä tai missä olisi sitten ihanteellinen joulun ja oluen yhdistelmä? Ehkäpä Uusi-Seelanti, siellä harvemmin sataa räntää joulun aikaan tai on liian kuuma. Ehkä Eteläsaaren pohjoisosan humalanviljelyalue, olen siellä kerran käynyt. Ja vandaalit tuhosivat siellä vuokra-autoani, ööh, se oli varmaankin yksittäistapaus. Siellä Nelsonin kaupungin liepeillä voisi siemailla aromaattista ja kohtuuttomasti katkerohumaloitua IPAa leppeässä säässä muistellen lapsuuden pakkasjouluja, kenkien alla narskuvaa lunta ja kirkasta tähtitaivasta. Hieman kaihoisasti, mutta ei kuitenkaan oikeasti. Menneisyys on menneisyyttä, olennaista mutta toissijaista, ensisijaista on juuri käsillä oleva hetki.
1 kommentti:
Hieno kirjoitus! Itsekin inhoan noita maustettuja oluita - kyllä se vaan niin on, että muinoin Reinheitsgebotin säätäjät tiesivät mitä tekivät. Ei muuta kuin hyvää joulua ja hyviä oluita vastakin!
Lähetä kommentti