Tarkoitus oli juoksulenkin jälkeen siirtyä Panemaan nauttimaan palautusjuomana Sonnisaaren Sur Ruria. Sitä oli ollut edellispäivänä, mutta ei enää. Joko se oli juotu loppuun tai sitten se oli raivattu pois seuraavan päivän itävaltalaisen Brew Age -hanavaltauksen tieltä. Mutta muita juomia oli kuitenkin tarjolla. Oslosta tarttunut humalaruttoa, nyt leviämässä jo toinen epidemia, alkuperäisessä taudinaiheuttajina Mosaic, Simcoe, Citra, Magnum. 7,0%, NEIPAn näköä on. Kirpeää hedelmää, alakanttiin hiilihappoa. Hyvin kuivaa, hyvä peräosakin, keittohumalointi ei ole unohtunut. Nyt on mallaskin hyvin juonessa, selvästi parhaita eurooppalaisia yksilöitä tässä trendilajissa. Ei mitään mehukaljaa, tämä on monipuolisempi ja olutmaisempi. Syksyn ykkösolut toistaiseksi. Juostessa sitä ei vielä täysin sisäistänyt, mutta teepaidassa kävellessä kolea tuuli pyyhki Harjulla syksyisellä läpitunkevalla purevuudella. Aivan loistavaa, painajaismainen kesä alkaa lopulta hellittää. Panema, 21.8.2018.
10 kommenttia:
Tässä oli kyllä humalaa jo niin maljon että melkein tuntui kun olisi pellettihötöä niellyt. Mielestäni nyanssit jo kadotettu humalasaturaation.
Hop burn jää isoimmaksi elementiksi.
Maltaisessa Metsossa maistoin. Jälkimaku oli niin häiritsevän pistävä, ettei aiemmin ole vastaan tullut, vaikka ipoja ja neipoja on tullut aiemminkin juotua. Kuuluuko olueeseen pistävyys olueeseen vai oliko kyseessä joku virhemaku?
Ei oikea katkeruus pistävää saisi olla, tietysti yksilöllisesti makuja aina aistitaan. Joskus puhutaan ns. hop burnista, joka saattaa tuntua jopa tuliselta. Se on jo selvä virhe, mutta siihen olen harvoin törmännyt. Useammin jälkimaku muuttuu makeaksi tai pihkaiseksi.
Mikkohan siis jo mainitsi hop burnin tuossa yllä.
Kannattaa tutustuttaa itsensä miellyttävän, makeudeksi sulavan katkeron ja karkean, pitkäkestoiseksi kitkeryydeksi kehittyvän katkeron, "kitkeron" eroon; viimeksi mainittu on muiden makuvirheiden keralla vahvasti läsnä ns. Saimaan talonmaussa.
... Monet Saimaan tekeleet soveltuvat erinomaisesti referensseinä puheena olevan, kuin monien muidenkin ei-mikrobiologisperäisten virhemakujen demonstrointiin, niin ohjatussa olutkoulutuksessa kuin itseopiskelussa.
Voisiko Maltaisen Metson oluen pistävyys tai "kitkerö" kuten Ilkka totesi, johtua esimerkiksi, vaikkapa tynnyrin pohjalle jääneestä jämästä tai viimeisen päiväyksen lähestymisestä? Arden toteama hop burn oli niin selkeä, että sellaiseen en ole aiemmin törmännyt. Neipoja on kuitenkin tullut jo reilusti yli toistakymmentä maisteltua.
Yleisesti kitkero, tuo karkea epämiellyttävä katkero liittynee vahvasti humalan vanhenemiseen ja eräiden humala-yhdisteiden (beta-hapot) hapettumiseen; jos humala on käytettessä tuoretta, tapahtuu hapettuminen panimon prosessin jossakin tahi joissakin vaiheissa, mikä on jo karmea ajatuskin... Humalaperäisillä polyfenoleillakin voi olla tekemistä tässä. Hämärähän tuo syntymekanismiltaan on, mutta onneksi perin harvinainen, ts. harvassa ovat panimot, joiden tuotteissa kitkero härskisti pinnalla.
... Saimaa on ainoa tuntemani kaupallinen toimija, jonka tuotoksissa tämä virhemaku, lukuisten muiden ohella, on jatkuvasti läsnä.
Lähetä kommentti