Matkailumuistoja: Portland (ja Seattle) 2005

Syyskuun Oregonin matkan lähestyessä ryhdyin muistelemaan aiempaa matkaani seudulle. Maaliskuussa 2005 lensin Seattleen muutamaksi päiväksi, yhtenä päivänä kävin lähikaupungissa Tacomassa bussilla. Sitten siirryin Amtrak-junalla Oregonin Portlandiin, jossa viivyin 10 päivää. Pienen ekskursion tein Greyhoundilla Columbia-joen rotkokaupunkiin Hood Riveriin. Matka oli totaalisti olutpainotteinen. USA:n länsirannikolla oli riehunut jo yli 20 vuotta silloin olutrenessanssiksi kutsuttu ilmiö ja Portland oli sen ehdottomassa ytimessä. Kaupungissa oli 26 panimoa ja länsirannikon IPA eli suurinta kukoistusaikaansa. Hillittömänä IPA-fanina olin koko ajan haltioissani, matka on ehkä edelleen monessa mielessä paras olutreissuni. Silloin päätin käydä Portlandissa säännöllisesti uudelleen, varmaankin heti parin vuoden päästä. Mutta niinpä aikaa on kulunut yli 13 vuotta. On niin paljon mielenkiintoisia käymättömiä paikkoja, joten rajallisia resursseja on ollut vaikea kohdistaa uusintavierailuun.

Tällä hetkellä Portlandissa on noin 75 panimoa, mutta enää se ei ole yhtä keskeinen olutmetropoli kuin 13 vuotta sitten. Tupla-IPA -buumi siirsi ensin fokuksen San Diegoon ja sitten NEIPA-villitys on kääntänyt katseet Bostonin seudulle. Craft-olutilmiö on levinnyt räjähdysmäisesti, ensin USA:n ympäri, sitten Eurooppaan ja lähes kaikkialle muuallekin. Mutta erittäin oleellinen olutkeskus Portland on edelleen.

Seattle oli 2005 myös erittäin kiehtova, huippuluokan olutkaupunkikin, mutta suurempi, näyttävämpi, monipuolisempi ja vireämpi kuin Portland. Mutta olutintensiivisyys Portlandissa oli omaa luokkaansa, vastaavaan olin ehkä törmännyt vain Euroopan perinteisissä pienemmissä kaupungeissa, Bambergissa, Bruggessa, Plzeňissä. Mieleenpainuvinta oli päästä juttelemaan Don Youngerin kanssa omassa Horse Brass -baarissaan, mies oli amerikkalaisen olutvallankumouksen avainhahmoja. Legenda heitti vielä suomipojan kaatosateessa omalla autollaan seuraavaan kohteeseeni Roots-panimoon. Sain lahjaksi anglofiili Youngerilta Fuller'sin pullonavaajan. Reissulta on jäänyt hyvin mieleen sekin, että yksi pomoistani soitti keskellä yötä Portlandiin. Yksikköni oli juuri ulkoistettu toiselle firmalle. Itse kuitenkin jäin muutaman harvan poikkeuksen tavoin vanhaan firmaan. 

Kirjoitin matkasta Juomanlaskija-lehteen pitkähkön jutun, jota on hauska silmäillä nykynäkökulmasta. Roots ei kauaa elänyt, muutamat muutkin kohteet (Old New Lompoc, Amnesia, Tugboat, baari Rose and Raindrop) ovat hävinneet, mutta yllättävän moni sinnittelee edelleen. Don Younger kuoli tapaturmaisesti 2011. Suunnittelin käyntiä hänen haudallaan, mutta hautapaikka ei näytä olevan julkista tietoa. Jutussani mainittu toinen Portlandin olutkuuluisuus Fred Eckhardt kuoli myös 2015 sinniteltyään lähes 90-vuotiaaksi. 2005 kirjoitin paljon McMenamins-ketjusta, joka on edelleen voimissaan Oregonissa, mutta tulevalla matkalla se tulee käytännössä ohittumaan. McMenaminsin oluet eivät ole erityisiä ja on liikaa muuta mielenkiintoisempaa. Sen sijaan Bridgeport, Widmer, Laurelwood, Lucky Labrador sekä Hood Riverin Full Sail ja Big Horse päässevät nytkin matkakohteisiin, ainakin nostalgiamielessä. 

Tarkoitus on nyt lentää Amsterdamista Deltalla suoraan Portlandiin ja viettää viikko siellä. Olen kovalla kädellä priorisoinut joka päivälle noin viisi must-olutkohdetta. Paljon jää sivuun, mutta viikko on todellakin lyhyt aika tässä kaupungissa.  Sitten teen viikon road tripin Oregonin maaseudulle. Reitillä ovat ainakin suomalaiskaupunki Astoria, rannikon Newport, yliopistokaupunki Corvallis, juoksijoiden pyhiinvaelluskohde Eugene, osavaltion toinen olutkeskus Bend ja jo 2005 vierailtu Hood River. Oregonissakin riehuu metsäpaloja ja helteisessä Portlandissa savuisen ilman laatu on nyt niin vaarallinen, että ihmisiä kehotetaan pysymään sisällä. Toivottavasti tilanne paranee syyskuussa.