Orionin Bergman-sarjassa nyt maestron ensimmäinen värielokuva vuodelta 1969. Tätä en ole ennen nähnyt. Kuvattu taas Fårössä tutuilla näyttelijöillä ja unijaksossa suora takauma edelliseen Skammen-elokuvaan. Skammenissa Bergman siirtyi yleisempiin teemoihin, mutta tässä on paluu Bergmanin kotikentälle miehen ja naisen suhteisiin. Taas monipuolista vatkausta aiheesta löytyy, mutta kokonaisuus ei oikein tunnu kohoavan parhaiden teosten tasolle. Max von Sydowin taas kerran esittämä Bergmanin alter ego on yksi ahdistuneimmista ja mitään valopilkkua tästä elokuvasta on vaikea löytää. Kaikki henkilöhahmot ovat kokeneet kovia ja murheen alhossa vaeltaminen on kaikkien kohtalo. Tätä on usein kiehtovaa katsoa, mutta syvin kaivo jää tällä kertaa katsomatta. Metatasoakin Bergman nyt tavoittelee, neljä pääosanäyttelijää kertovat tuntemuksiaan tapahtumien keskellä. Kikka tuntuu päälleliimatulta eikä tuo mitään lisäarvoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti