Jussi Jalonen: Summan tarina

Suomen Sotahistoriallisen Seuran juhlavuonna itseäni eniten kiinnostava toiminta,  esitelmät, on ollut lamaantuneena. Esitelmiä on ollut vain muutama ja niissäkin laatu on käynyt varsin vaatimattomalla tasolla. Sitäkin yllättävämpää oli, että vuoden viimeisessä istunnossa oli vuorossa aivan erinomainen esitys talvisodan Summan taisteluista. Jussi Jalosen esitys oli ehkä paras runsaan viiden vuoden aikana SSHS:ssa kokemistani. Aiheesta pari vuotta sitten kirjan julkaissut oululaistunut dosentti ei tyytynyt markkinoimaan kirjaansa, vaan esiintyi intohimoisesti ja näkemyksellisesti.

Liian monissa sotahistoriaesityksissä käydään seikkaperäisesti läpi sotkuisia karttoja, kuinka JR69:n niukin naukin määrävahvuinen neljäs pataljoona koukkasi 98. divisioonan huoltoyhteyksiä vastaan Multaperän upottavassa maastossa. Jalonen ei tällaisesta ollut kiinnostunut, vaan pureutui Summassa taistelleiden joukkojen taustoihin ja sisäisiin suhteisiin. Jalonen heijasti Summan taistelut säännönmukaisesti vuoden 1918 vastakkainasetteluun. Pääosin joukot oli koottu Pirkanmaan ja Satakunnan tehdastyöväestä, jonka lojaliteetti valkoisten vapaussotaveteraanien komennossa ei ollut itsestäänselvää. Joukossa oli yleisesti punikkien pojiksi tunnustautuvien lisäksi paatuneita kaaderikommunisteja, joiden maailmanvallankumoususko oli kuitenkin juuri hiipunut Molotov-Ribbentrop -paktin järkytykseen. Jalonen osoitti, että talvisodan henki ehkä kristallisoitui taistelutilanteessa yhteistä vihollista vastaan, mutta sovintovalmisteluja oli jo tehty pitkin 20- ja 30-lukua. Tämä oli virkistävä näkemys SSHS:ssä, jossa vuoden 1918:n tapahtumien 100-vuotismuistelut ohitettiin 2018 lähes hiiskumattomassa radiohiljaisuudessa. Taistelutahtoa lujitti Neuvostoliitto samanaikaisesti pommittamalla Summan taistelijoiden kotirintamaa mm. Turun, Porin ja Tampereen työväenkortteleissa. 

Jalosella oli aiheeseen henkilökohtainenkin kosketus, koska hänen Nokian gummitehtaalla työskennellyt isoisänsä kaatui Summassa. Isoisä oli kuulunut suojeluskuntaan tehdastyöläisstatuksesta huolimatta. Punaisten ja valkoisten rintamalinjat eivät siis olleet 1930-luvun lopulla kovin selkeitä, eipä ne sellaisia olleet edes 1918. Poliittisen vastakkainasettelun liudentuminen ei mielenkiintoisesti ulottunut kielikysymykseen. Kun Summan rintama lopullisesti murtui helmikuussa 1940 paikalle valmistautumatta joutuneen ruotsinkielisen yksikön kohdalta, asiaa ei ole päästetty unohtumaan suomenkielisten sotureiden muisteluissa.  

Jalonen totesi uudemman talvisotatutkimuksen keskittyneen Tolvajärven ja Suomussalmen pohjoisempien dynaamisten korpitaistelujen kuvaamiseen. Kannaksen rintaman massiiviset materiataistelut ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Antti Tuurin ja Pekka Parikan kanonisoidut Talvisota-teoksetkin Taipaleenjoelta ovat enemmän eteläpohjalaisia maakuntaeepoksia kuin koko rintaman kuvaus. Taipaleen ja Summan taistelut ovatkin monin tavoin teknisesti samanlaisia, mutta suomalaisilla joukoilla oli kovin erilainen tausta. Juuri siksi Jalonen on halunnut valottaa enemmän Summan taustoja. Tässä mies onnistui erinomaisesti.