Nelisen vuotta sitten luin Kazuo Ishiguron Haudatun jättiläisen ja oletin, että se jää kirjailijalta viimeiseksi kokemukseksi. Mutta niin vain kävi, että nobelistin uudempikin teos päätyi työpaikan kirjapiirin lukulistalle. Taisin olla itsekin sitä kannattamassa. Ishiguro kirjoittaa englanniksi, joten olisin voinut lukea teoksen alkukielelläkin. Päädyin nytkin kuitenkin käännökseen. Helene Bützowin käännös on mitä ilmeisemmin erinomainen, koska kirja soljui eteenpäin kuin vuoristopuro. Ishiguro on siis todella hyvä kirjoittaja, yksinkertaista sujuvaa tekstiä omalaatuisista aiheista.
Tämän romaanin nimihenkilö ja kertoja Klara on robotti, teinitytön seuralainen, koneystävä. Aiemmin tällaisia laitteita kutsuttiin androideiksi, mutta käyttö on vähentynyt, varmaankin samannimisen käyttöjärjestelmän takia. Tulevaisuudessa siis liikutaan, joistakin viittauksista päätellen jossakin päin Yhdysvaltoja. Samanlainen unenomainen surumielinen tunnelma, kuten aiemmassakin teoksessa. Koneen valitseminen kertojaksi on yksinkertainen, mutta nerokas ratkaisu. Omalaatuinen näkökulma avaa taitavalle kirjoittajalle lähes rajoittamattomia mahdollisuuksia. Ishiguro on valinnut hillityn tyylin enkä oikein tykkää tällaisesta melankoliasta. Kilpailuyhteiskunta on kiristynyt niin paljon, että lapsia geenimanipuloidaan, jotta he menestyisivät paremmin mm. opinnoissaan. Asiaan liittyy riskejä, lapset sairastuvat helposti. Ehkä ei kannata paljastaa enempää romaanin erikoisesta juonesta. Ymmärrän kyllä Ishiguron maineen, tavallaan tämä on huippujälkeä, mutta henkilökohtaisesti en siis tykännyt lukea tällaisesta aiheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti