sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kolumbia - Puola 3-0

Kazanissa katsomossa sekä Zbigniew Boniek että Carlos Valderrama, mieltä lämmitti myös Kazimierz Gorski -banderolli. Molemmat avausottelunsa hävinneet joukkueet tekivät suuria muutoksia. Alussa Puola näytti pirteältä, mutta vähitellen ote siirtyi kokonaan Kolumbialle. Rikkinäistä peliä, harhasyöttöjä, hätäistä huolimatonta hermostunutta jalkapalloa. Falcao ja Cuadrado hukkasivat läpiajon, tilanteita ei juuri syntynyt, Kolumbiakin siirteli palloa sivusuunnassa. Aguilar loukkaantui puolen tunnin kohdalla. 39. minuutilla Kolumbian kulma, lyhyitä syöttöjä, sitten James nosti korkealle luukulle, uusi nuori pitkä toppari Yerry Mina pukkasi vapaasti johto-osuman. Puola oli suurissa vaikeuksissa, pelinrakentelu ei onnistunut ollenkaan. 

Toisen puoliajan alussa Falcaon veto yli, sitten Lewandowski pääsi irti, mutta Ospina torjui. Puola hieman piristyi, mutta ei tulosta. Quinterolta sitten lopullinen ratkaisu, 70. minuutilla taitava pitkä pystysyöttö vapautti Falcaon, joka ei nyt erehtynyt. Viisi minuuttia myöhemmin vielä Cuadrado teki kolmannen läpiajosta Puolan puolustuksen romahtaessa. Omituisesti Glik tuli kentälle 80. minuutilla. Ospinan loukkaantuminen paheni lopussa, kaikki vaihdot oli jo tehty, ei voitu vaihtaa, torjui silti Lewandowskin kovan vedon. Adam Nawalkan Puola-ryhmälle täydellinen katastrofi, Japani-pelissä ei enää mitään panosta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uskomattoman surkea esitys maailman 8. parhaalta (Fifan ranking) joukkueelta. Kyllä tuli ikävä Gorskin joukkuetta. Lato ja Szarmach tekivät kaksistaan 12 maalia vuoden 74 kisoissa. Mihin se perintö on hakattu?

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Dynamiikkaa ja dramatiikkaa aikatasossa; ollaanhan Malmgåårdinkin perintö bolsevisoimassa, aika aikaansa kutakin, nostalgiaakin. C'est la vie!

Ari Juntunen kirjoitti...

Puola on ollut todella masentava 1980-luvun jälkeen, samaan tapaan kuin Unkari, jonka huippukaudet vielä kauempana.