François Truffaut: Le Dernier Métro

 Elokuvaharrastuksen kiihkeinä vuosina 1980-luvun alussa olin tietysti kiinnostunut ranskalaisesta uudesta aallosta, nouvelle vaguesta. Kahden voimahahmon Godardin ja Truffaut'n välillä kallistuin ilman muuta Godardin puolelle. Tykkäsin joistakin Truffaut'n alkupuolen leffoista, mutta esimerkiksi ylistetyintä teosta Jules et Jimiä inhosin intohimoisesti. Truffaut'n myöhempi tuotanto puolestaan oli juuri sellaista hengetöntä kankeutta, jota vastaan nouvelle vague nimenomaan kapinoi 1950-luvulla. Kävin kyllä katsomassa kolmanneksi viimeisenkin teoksen Viimeisen metron teatterissa, mutta pidin sitä täydellisenä pohjanoteerauksena. Mielenkiintoista nähdä elokuva nyt uudelleen 40 vuoden tauon jälkeen. Mutta enpä tykännyt nytkään yhtään. Tunkkainen teatteritarina Pariisin miehitysajalta. Näyttelijät Catherine Deneuveä myöten ovat poikkeuksellisia pökkelöitä. Miehityksen jännitteistä ei saada mitään irti. Teatterin kellarissa piileskelevä juutalaisohjaaja ei osoita mitään ahdistusta vaan näyttää olevan koko ajan nukahtamassa tylsyyteen.