Ingmar Bergman: Såsom i en spegel

Neljä neurootikkoa Fårön saarella, Harriet Anderssonin esittämä nainen huonommassa kunnossa kuin isänsä, veljensä ja aviomiehensä. Sadekuuro alkaa kuin konekiväärisuihku, mustavalkoinen kuvaus yhtä loistavaa kuin Bergmanin parhaissa töissä. Karusta elokuvallisesta miljööstä huolimatta tunnelma on hyvin kamarinäytelmäinen, mukana on jopa metarakenteena pieni näytelmäkin. Olutta juodaan mielenkiintoisesti alun illallisella ja eroottinen vihjailu lähestyy insestiä. Elokuvassa on hyvin hidas Bachin musiikilla ryyditetty rytmi, mahdollinen tarina tai teema syventyy vaivalloisesti ja kovin paljon on vaikeaselkoisia kohtauksia, joiden vaarana on jäädä tyhjäkäynniksi. Henkisen tasapainon järkkyminen oli varmaan Bergmanista kiehtova elokuva-aihe, mutta katsomisnautinto on eri asia. Uskonnollisfilosofinen pohdiskelu jää nyt paljon ohuemmaksi kuin esim. seuraavaksi valmistuneessa jäänkirkkaassa mestariteoksessa Nattvardsgästerna. Pidin elokuvasta enemmän ensikohtaamisella 80-luvulla, nyt käteen jäi lievä pettymys.