John Grisham: The Broker

John Grishamin lakitrilleribestselleristi-maine on juuri sellainen, joka yleensä vieroittaa minut kauaksi. Tällaisten kirjoittajien kohdalla epäilyttää vahvasti, että pääasiallinen kirjoitusmotiivi on rahanahneus eikä intohimo. Tällaiset kirjat suunnataan mahdollisimman laajalle ihmisjoukolle, jolloin lopputuloksena on pienimmän yhteisen nimittäjän vesitetty matalaotsainen kompromissi. Mitä enemmän kirjaa myydään, sitä todennäköisemmin se on mielenkiinnoton. Syksyistä Italian-turneeta ajatellen vilkaisin minkälaista fiktiota sijoittuisi tulevalle matkareitille. Tämän Grishamin romaanin Bologna-kuvausta luonnehdittiin poikkeuksellisen onnistuneeksi, joten The Broker pääsi samantien luettavaksi.

Hieman yllättäen The Broker ei olekaan oikeussalidraama, vaan vakoilutrilleri. Päähenkilö on kyllä lakimies, mutta Washington DC:n poliittisen yläkerroksen viheliäisin lobbari. Kimurantin kuvion kautta CIA hommaa miehelle uuden identiteetin ja lykkää Bolognaan. Alussa on suhteellisen koomista, mutta populistista loanheittoa väistyvän presidentin suuntaan. Romaani on ilmestynyt 2005, joten kohteena voisi olla W, jota kuvattu presidentti tosin muistuttaa vain hengenlahjoiltaan. Grisham todellakin panostaa Bolognan miljöön kuvaukseen, välillä turhahkoa turistinähtävyysesittelyä, mutta painopiste on näppärämmin ruuassa ja ravintoloissa. Erittäin paljon kuvataan päähenkilön italiankielen opiskelua, jopa niin vetävästi, että lukijallakin herää mielenkiinto samaan urakkaan. Romaani alkaa lähestyä jo loppuselvittelyjä ja vakoiluromaani on hämmentävästi muuttunut matkailuoppaksi ja italian kielen oppikirjaksi. Tämä ei sinänsä haittaa, Grisham kirjoittaa tietysti sujuvaa ja helpostisulavaa tekstiä, myös Trevison pikkukaupunki ja Milanokin elävöityy pienimuotoisemmin. Välillä on kyllä naurettavuuksia, kuten alkupuolella päähenkilön monumentaalinen ahdistus joutuessaan asioimaan vieraalla kielellä kaupoissa ja ravintoloissa. Mutta varmaan sellainenkin on uskottavaa keskilännen peltoaukeiden näkökulmasta. Henkilöhahmot ovat yksiulotteisia, mutta psykologista syväluotausta ei varmaan kukaan odotakaan. Loppuratkaisut pyörähtävät rutiinimaisen nopeasti, on selvää että Grisham ei liiku omimmalla alueellaan. Sujuvaa luettavaa, mutta ilman Bologna-yhteyttä tähän ei missään nimessä kannata tuhlata aikaansa.