Megan Abbott: Die a Little

Antti Tuomainen valitsi uusimmassa Ruumiin kulttuuri -lehdessä top teniinsä Megan Abbottin. Ennestään tuntematon suuruus minulle, mutta Tuomaisen makuun on syytä luottaa, joten hankin pari Abbottin teosta. Michiganilainen (jostain syystä törmään nykyään jatkuvasti tähän osavaltioon) Abbott näyttää olevan myös rikoskirjallisuuden ja film noirin tutkija. Abbottin esikoisromaani vuodelta 2005 on pienimuotoinen perioditeos, ollaan Los Angelesissa 1954. Pasadenalainen suojattua elämää viettänyt naisopettaja ajautuu vähitellen veljensä tuliterän vaimon epämääräistä menneisyyttä tutkiessaan Hollywoodin ja Bunker Hillin saastaisten katujen syövereihin, jopa Central Avenuen mustiin sykkiviin jazzluoliin, juuri niihin mistä Moose Malloy etsi Velmaansa. Kuten tutkijan statuksesta voi arvata, tämä on hyvin perinnetietoinen tapaus. Chandleria enemmän tulee mieleen James M. Cainin tiheät tarinat. Teos on kokonaan opettajan tajunnanvirtaa, hitaasti kierroksia kiihdyttävää, unenomaisuutta riittää hypnoottisuuteen asti. Odotin lopussa Cainin tyypillistä äkkikäännöstä, mutta sellaiseen Abbott on liian fiksu, tarina kiertyy fatalistisella loogisuudella kohtuullisen suoraviivaisesti loppuun asti. Alkupiste vaikuttaa puhtaalta idylliltä, mutta matkalla tarttuu mukaan lähes kaikkea eisenhowerilaista julkisivua sotkevaa, huumeita, prostituutiota, kylmäävää väkivaltaa. Kertojan hahmo on omituisen epäluotettavan tuntuinen, epätietoisuus tarttuu perverssin nautinnollisen nihkeästi lukijaan, ei voi olla varma onko asiat niin kuin hän esittää. Abbottia on verrattu James Ellroyhin, mutta tyyli on täysin erilainen, vaikkakin yhtä intensiivinen. Yhteistä on myös virheettömältä vaikuttava ajan ja paikan haltuunotto, taustatutkimukseen paneutumisessa ei ole todellakaan säästelty. Poikkeuksellisen kiehtova romaani ja onneksi jatkoa löytyy, Abbott on julkaissut tämän jälkeen jo viisi teosta.