Fasisti-nimellä Suomessa esitetty Bertoluccin elokuva kolahti kovaa leffaharrastuksen ruuhkavuosina 1980-luvulla. Nyt katselukokemus oli huomattavasti varauksellisempi. Jos elokuvaa katsoo poliittisena trillerinä, niin mitätönhän se on. Rakenne on monimutkainen, rönsyjä on moneen suuntaan, rytmi on löysä, henkilöhahmot ovat hähmäisiä. Bertoluccin tavoitteet olivat tietysti muualla, mutta melko vaikea sanoa tarkkaan, missä ne sitten olivat. Mukautumisen tai konformismin analyysinä kai elokuvaa on lähinnä pidetty, kovin syvälle siinä ei ehkä kuitenkaan ylletä. Ajankuva on varsin vakuuttava, Storaron kuvaus on näyttävää, Trintignant ja muut näyttelijät onnistuvat hienosti. En siis oikein tykännnyt kokonaisuutena elokuvasta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Pikkuhiljaa luen tuota Biskindin Warren Beattyn elämäkertaa. Seksijutut tuovat toki viihdettä mutta hyvää matskua elokuvien tuotanto- ja kuvaushistoriasta, ansainta- logiikasta ja käytännostä. Mitä tarkoittaa rolling break-even ja gross(brutto).
Bonnie ja Clydestä Beatty tuotti ja otti palkaksi $200k ja 40% brutosta, Warner brothers teki elämänsä munauksen ja Beatty rikastui. Ennen sitä hän oli iso tähti vaikka ei ollut mitään sanottavaa elokuvaa takana joka olisi tuottanut, kaikki floppeja kuten myos Splendor...joka oli kanssa floppi paitsi Beatty sai hyvät henkilokohtaiset arvostelut.
Jos Bonnie ja Clyde olisi epäonnistunut niin Warren Beatty = Troy Donahue.
Aikoinaan 1980-luvulla leffakerhossa oli James Tobackin Love & Money, Ray Stark, Klaus Kinski, elokuva jota olen metsästänyt. Beattyn Shampoon aikoihin Beatty halusi ostaa kässärin ja tehdä sen, Red tuli kuitenkin eteen, projekti jota oli miettinyt 60-luvun alusta asti.
"Just another day of fucking and sucking and coming in their hair" ---Warren Beatty
-Juha
Lähetä kommentti