Bertrand Tavernier: Coup de torchon

1980-luvun alkupuolella Filmihullu-lehdessä julkaistiin ylistävä artikkeli Bertrand Tavernierin Auringonpimennyksestä (Elokuvalla on englanninkielinen nimi Clean Slate. Se tarkoittanee puhtaaksi pyyhittyä pöytää, aloitetaan siis uudelleen tyhjästä. Torchon on tiskirätti, joten perusteellista puhdistusta tai suursiivousta siis alkuperäinen nimikin tavoitellee.). Artikkelin kirjoittajaa en aivan varmasti muista, mutta se oli Pauli Pentti, Mikko Piela tai todennäköisimmin itse Aki Kaurismäki. Valtavirtakritiikki oli hyljeksivämpää, se suosi enemmän Tavernierin sisäsiistimpiä elokuvia, kuten tätä teosta edeltänyttä tylsähköä Une Semaine de vacances -leffaa. Itseäni kiihdytti erityisesti se, että elokuva pohjautui Jim Thompsonin Pop. 1280 -romaaniin. Olin juuri tutustunut pulp fictionin kovimmaksi keitettyyn munaan Thompsoniin ja miehen sysimustassa kyynisessä tyylissä oli vielä nieleskelemistä. Odotukset Tavernierin elokuvalle olivat siis korkealla, mutta ne täyttyivät ensimmäisellä katselukerralla erinomaisesti. Sittemmin toistuvilla kerroilla ei ehkä syntynyt samanlaista kiihkeyttä, mutta hyvin elokuva tuntuu kestävän aikaa.

Edellisestä dvd-katselusta on lähemmäs 10 vuotta, nyt katsoin elokuvan Ylen Teemalta suoraan. Ei siis olla Thompsonin pelikentällä Teksasissa vaan Ranskan kolonisoimassa Länsi-Afrikassa 1938, jossain Senegalin suunnalla. Philippe Noiret on elämänsä roolissa luuseripoliisina, jota kaikki nöyryyttävät. Mies ryhdistäytyy ja kostaa perusteellisesti. Yksinkertaista, mutta niin kaunista. Uskomattomalta se tuntuu, mutta Noiret'lla on samanlainen punainen aluspaita kuin Bronsonilla Huuliharppukostajassa ja Mitchumilla El Doradossa ja taisi se olla jollakin Sam Peckinpahin Ride the High Countryssakin. Pieniä häiriötekijöitä nyt kyllä katselussa löytyi, Philippe Sarden musiikki tuntuu ylidramaattiselta ja rytmi on nykynäkökulmasta todella laahaava. Kyllä elokuvaa voisi tiivistää, varsinkin toisella tunnilla. Silti miellyttävää jälkeä edelleen.