Tykkään alavireisistä ja melankolisista elokuvista, mutta jonkinlainen raja on minullakin. Tämä Cormac McCarthy -filmatisointi vuodelta 2009 alkaa todella synkissä merkeissä ja jatkuu yhtä syvissä vesissä käytännössä loppuun asti. Isä ja poika vaeltavat dystooppisessa maailmanlopun jälkeisessä maisemassa. Katastrofin alkuperää ei kerrota. Ollaan jossain USA:n sisäosissa, metsät ovat palaneet, kaikkialla on tuhkaa, aurinko ei paista, on kylmä ja sataa koko ajan. Ehkä Yellowstonen supertulivuori on purkautunut, ehkä jotain muuta on tapahtunut. Elokuvassa on kauttaaltaan harmaat sävyt, jolloin lyhyet pastellisävyiset unitakaumat yms. erottuvat kovalla kontrastilla. Ilmapiiri on uhkaava, ryöstöjoukkiot kiertävät ympäriinsä, ruokaa ei ole, viidakon laki rehottaa ja kannibalismi on yleistä. Olen nähnyt australialaisen Hillcoatin edeltävän elokuvan The Propositionin, joka ei sekään ollut romanttinen komedia. Synkistely on tässä elokuvassa kuitenkin aivan eri tasoa, olin jättää elokuvan keskenkin, kun viikonlopun päätös meni tällaiseksi. Nick Caven musiikkia tässäkin elokuvassa Propositionin tavoin. En ole lukenut McCarthyn romaania, mutta ilmeisesti siinä esiintyy voimakkaammin inhimillistä lämpöä. Hillcoatin elokuva on (lähes) kompromissiton ja sinänsä vaikuttava suoritus. En täysin innostunut näyttelijäsuorituksista ja fiilis on todellakin kylmä ja etäinen. Ja se kompromissi on minusta loppuratkaisu, joka tuntuu päälleliimatulta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti