Steven Spielberg: Duel

 Spielbergin esikoinen vuodelta 1971 teki suuren vaikutuksen heti ensinäkemällä. En muista esitettiinkö se Suomessa tv:ssä jo 70-luvulla, mutta viimeistään näin sen useamman kerran 80-luvun alussa teatterissa. Sittenpä lähes 40 vuoteen en ole nähnytkään. Tässä välissä olen ajanut vuokra-autoilla USA:ssa tuhansia kilometreja, paljon samanlaisilla aavikko/vuoristoalueilla kuin Duelin kuvauspaikat ovat. Nyt katsoessa hämmästytti miten realistinen autoilufiilis elokuvasta välittyy. Roadtrip Kaliforniassa oli jo 70-luvun alussa hyvin samanlaista kuin 90-luvulla. Jännitys rakennetaan todella tehokkaasti, Spielberg omaksui keinoja tietysti Hitchcockilta, mutta todellinen luonnonlahjakkuus mies heti oli. Laskelmoivaa meno tietenkin on, mutta silti erittäin uskottavaa. Rekasta saadaan todella uhkaava ja pelkästään visuaalisilla keinoilla. En ole lukenut Mathesonin pohjalla olevaa novellia, mutta uskoisin sen poikkeavan leffakokemuksesta aika lailla. Alkuperäinen tv-versio on 15 minuuttia lyhyempi, sen täytyy olla todella tiheä, kun ei tässäkään yhtään klappia ole. Dennis Weaverin sisäinen monologi on täysin erilaista kuin klassisessa film noirissa. Niissä se oli kohtalonomaista alistumista, mutta tässä pelkkää ahdistusta ja epätoivoa. 50 vuodessa elokuva ei ole menettänyt tehoistaan vähääkään eikä ole vanhentunut muutenkaan.