Eilen oli tarkoitus järjestää Peter Tammenheimon junailema suuri jouluolutmaistelu, mutta toisin kävi. Kusti Ollikainen ei päässyt mukaan työkiireiden takia ja sitten Ilkka Sysilä, Jaana Hihnala ja Ville Leino joutuivat vetäytymään erinäisistä syistä. Paikalle pääsi siis vain Petteri Kinnunen minun ja Peterin ohella. Näissä oloissa päätettiin siirtää varsinaista maistelua viikolla ja varasuunnitelmana otettiin näytteitä Peterin jääkaapista. Mukaan pääsi joitakin sellaisia jouluoluitakin, joista oli tarpeeksi yksilöitä saatavilla.
Sessio käyntiin Laitilan Kukko Pilsin 20-vuotisjuhlaversiolla, joka on ehtinyt kerätä mainetta länsirannikon asukeilta. Kyseessä pieni erä, josta ei ole riittänyt pisaraakaan pääkaupunkiseudulle. Peter oli kuitenkin onnistunut haalimaan pari tölkkiä. 5,0 %, hyvää vaahtoa, lähes kirkas. Ehkä lievästi diasetyyliä tuoksussa, ei niinkään maussa. Se oli pienoinen yllätys, mutta eihän se varsinaisesti (tšekki)pilsiä pilaakaan. Tuttu ruohoinen kuohkean raikas maltaisuus hallitsee sitten itsevarmasti kokonaisuutta. Katkeruuttakin on, vaikka ei paljoa. Aika näppärä aloitus.
Stockholm Brewingin Östermalms Pilsner jatkoi samalla tyylillä, 5,4 %, luomuhumalia Saksasta ja Tšekistä. Vaahtosi rankasti, kaikki ei varmaan tölkissä aivan kunnossa. Makeahko ja karkeampi maku, maltaisuus jää ohuemmaksi. Raikkaus jää kovin kauas laitilalaisesta.
Makun joulumärzen Vaahtoparta jäi tämänviikkoisessa Helsingin Sanomien jouluolutvertailussa jokseenkin yllättäen peränpitäjäksi. Pääsimme nyt tsekkaamaan päivän kunnon. Nimestä huolimatta ei vaahtoa synny. 5,3 %, Mittelfrüh ja Magnum humalina. Ruskea, melko kirkas juoma. Tunkkainen vihanneksinen tuoksu. Makeaa on, jokin maakellarimainen sivumaku, hapettunut ehkä. Eihän tämä hyvältä vaikuta, joten HS-sijoitukselle löytyy perusteita. Mutta ei siis varmaankaan tarkoitetussa kunnossa.
Lager-aloituksen jälkeen session ainoat sourit, joita valmistajat ovat kutsuneet goseiksi. Lancashiren Rivingtonin gosessa on passionia ja persikkaa, nimi on Very Insulting What You Said About My Coat, 5,4 %. Marjainen makea tuoksu. Tiukka hedelmäinen runsas maku, happamuutta reippaasti ja tuntuupa jopa suolaiseltakin. Jos jostain syystä haluaisin juoda hedelmägosea, niin tämä olisi ihan hyvä valinta. To Ølin Piña Gose taas ei sellainen ole. Aivan sama väri, pirteämpi tuoksu. Vähän laahaavampi makea maku, ei juuri ollenkaan happamuutta. Ananas ja kookos hallitsevat, 5,5%. En tykännyt, mutta sekoittamalla nämä kaksi tuli ihan mukava tasapainoinen blendi.
Seuraavana parina ESBit, jotka olivat molemmat itselleni ennestään tuttuja. Kokkolalaisen Kahakan Holiday Alea maistelin äskettäin Sortavalassa. Se oli kunnossa, niin nyt tämä pulloversiokin. Pähkinäinen maltainen veto. Tornion savu-ESB Laavu tuli tsekattua jo viime vuonna ja pienillä varauksilla sekin toimi. Nyt kuitenkin heti tuoksussa jotain pahasti pielessä. Keitettyjä vihanneksia ja palanutta kumia. Maku ei ole paljon parempi, joten jotain on mennyt pieleen. Tämä oli yllättävää, koska olut oli saatu tuoreena suoraan panimolta.
Yorkshiren Saltaire on ennestään monesta yhteydestä tuttu panimo, mutta White Christmas kokeilematon. 4,8 %, appelsiininkuorta ja korianteria. Ei kuitenkaan witbier vaan jonkinlainen maustettu golden ale. Aika pirteä kukkainen sitruksinen olut, vähän katkeruuttakin. Varmasti kovasti mielipiteitä jakava tuote, Petteri ei tykännyt, mutta Peterille ja minulle tämä maistui. Greene Kingin (Hardys & Hansons -nimellä) Rocking Rudolph tuli vastaan cask-versiona viimeisimmällä Lontoon keikalla Heathrow'ssa. En silloin tykännyt. Nyt pullossa maistui ihan mukavalta, lievästi makea maltainen täyteläinen ale, vain 4,2 %.
Alkuviikosta Markku Korhosen bileissä tuli juotua Olarin uutta balttiporteria. Nyt samaa juomaa growlerista. Edelleen hyvää, kuivaa, paahteista, vähän hedelmäisyyttä.
Seuraavaksi vuoroon session IPA-osuus. Alkmaarin De Moersleutelilta Crank The Juice, 5,5 %, Mosaic ja Simcoe. Ananastuoksua, mehuinen maku. Ei kovin tuoreelta vaikuta, ei katkeroa. Keskinkertaista vetoa. Tarton Anderson'silta Horror Dance Squad, joka on nisu IPA. Vehnää siis, 5,0 %, sitrustuoksua nyt. Vähän mausteisempi, raikkaampi ja ryhdikkäämpi.
To Øl on ennenkin harrastanut Dangerously Close -termiä oluiden nimeämisessään. Nyt tarjolla Dangerously Close To Stupid, vahva imperial IPA, 9,3 %, 100 IBU, Citra ja Centennial. Lievästi tunkkainen tuoksu, makeahko maku. Hedelmäisyyttä on rutkasti, ei huono, mutta odotin kieltämättä enemmän.
Lopuksi sessiossa tummat oluet. Tankerin Winter Is Coming on kevyt porter, 5,5 %. Tummanruskea, paahtunut, leipäinen. Pehmeä ja kuohkea, puhdas, ei valittamista, mutta ehkä vähän tylsä. Honkavuoren Taiga-sarjaan nyt ilmaantunut Joulun Taiga, 5,2 %. Paahteinen, paahtoleipäinen tuoksu. Makea maku, hedelmäinen, puhdas. Mukavaa, mutta aika matalaprofiilista.
Hiisi-panimon Ikiiurso on pärjännyt erilaisissa kisoissa erinomaisesti, mutta on siitä huolimatta oikein mukava olut. Peterin varastosta nyt yksilö ensimmäisestä vuosikerrasta, ilmeisesti 2014 tai 2015. Tennessee-viskitynnyrikypsytystä, Jack Daniel's siis varmaankin, imperial stout, 12,0 %. Viskin tuoksua, paahteisuutta. Yllättävää hedelmäisyyttä, kuivaakin, pehmeää ja miellyttävää.
Sitten session ehkä harvinaisin olut. Põhjalan Pime Öö on jo tuttu vahva stout monina versioina, mutta nyt vuorossa 226 päivää Glen Garioch -viskitynnyrissä kypsynyt juoma. Vain yksi tynnyrillinen tehty ja jaettu maahantuojille markkinointitarkoituksiin, ei siis yleisessä myynnissä. Aberdeenin lähellä sijaitseva Glen Garioch on Skotlannin itäisin tislaamo, jonka viskeissä on runsaasti turvesavua, poikkeuksellista Highland-viskeissä. 14,5 %, jotenkin sherryinen tuoksu, ei ainakaan voimakasta savuisuutta. Makeahkoa ja pehmeää, todella hyvä tasapaino, huikea juotavuus näin vahvalla oluella. Tämä kolahti todella kovaa, selvästi session huipentuma ja muutenkin viime aikojen parhaita.
Jäljellä oli vielä kaksi olutta, odotetusti ne jäivät Glen Gariochia vaisummiksi. De Moersleutelin Macaroon Machine on coconut pastry stout, 10,0 %. Aika vaisu tuoksu. Paksua suklaisuutta ja vaniljaa, mutta ei loppujen lopuksi kovin makea. Ihan ok.
Vihoviimeisenä Pühasten Silver-sarjasta ruisviskiversio Extremum Fato. 12,0 %, kahvia mukana. Intensiivinen tuoksu, viski henkäilee. Pehmeää on, kahvi pyöreyttää, alkoholi ei tunnu. Tasapainoinen, juotavuutta, hämmentävän hyvää. Toiseksi paras session oluista, virolaiset ovat kovassa vedossa edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti