torstai 15. joulukuuta 2016

Jussi Jalonen: Suomen Kaarti Puolan kapinaa kukistamassa 1831


Suomen Sotahistoriallisen Seuran vuoden viimeinen esitelmä sijoittui niin kauas menneisyyteen, että olin vähällä jättää tapahtuman väliin. Se olisi ollut virhe, sillä tämä oli yksi parhaista kuulemistani. Tampereen Yliopiston Jussi Jalonen on tehnyt aiheesta mittavan väitöskirjan, joka on julkaistu (kalliina) englanninkielisenä kirjanakin. 

Suomen tapaan Venäjän keisarikuntaan Napoleonin sotien pyörteissä liitetty Puola pyrki tässä vaiheessa irtautumaan aseellisella kapinalla. Venäjä lähti kukistamaan kansannousua myöhemminkin tutuksi tulleella tavallaan. Suomesta hankkeeseen värvättiin runsaat 700 miestä, mitä ilmeisemmin innokkaina palvelemaan uutta vallanpitäjää. Jalonen ei pitänyt kuulijoita jännityksessä, vaan totesi melko pian puolet suomalaisista kuolleen koleraan Masurian hetteiköissä jossain Bug-joen lähistöllä. Starttimarssi talvella 1830-31 Helsingistä Pietariin oli karu sekin, 10% suomalaisista paleltui saman tien. Itse taisteluissa suomalaisia menehtyi vähemmän. Suomalaisjoukko ei kokonaisuudessa ollut kovin merkittävä, Venäjän päähyökkäykseen kohti Varsovaa osallistui 150 000 miestä. Mielenkiintoisesti venäläiset koukkasivat kaukaa lännestä Preussin alueen kautta Varsovan selustaan ja nujersivat vastarinnan verisesti. Jalonen esitteli suomalaisen yläluokan parhaiden poikien värväytymistä jengiin ja värikkäitä anekdootteja riitti pitkin matkaa. Vaikka vihollisuudet päättyivät syksyllä 1831, henkiin jääneet suomalaiset pääsivät takaisin vasta seuraavana kesänä, osa vielä paljonkin myöhemmin. Puolan ja Suomen myöhempiin suhteisiin tämä episodi ei ilmeisesti vaikuttanut. Mielenkiinto heräsi väistämättä tällaiseen vanhempaankin historiaan, ehkä joskus riittää aikaa tutkia näitä asioita enemmän.

Ei kommentteja: