Petri Tamminen: Sinua sinua

Petri Tammisen nimi on tuttu, mutta en ole aiemmin hänen kirjojaan lukenut. Nyt huomasin arvostelun uudesta pienoisromaanista, jonka aihe kiinnosti. Rakkaustarina suomalaisen miehen ja prahalaisen naisen välillä kommunismidiktatuurin viimeisinä vuosina 80-luvun lopulla. Ennen kirjan lukua ehdin nähdä televisiosta Tammisen haastattelun, jossa puhuttiin kirjan sisältämistä valokuvista ja mahdollisesta omaelämäkerrallisuudesta. Mustavalkoiset valokuvat sopivat tiiviiseen kirjaan hienosti, ne kuohkeuttavat ja täydentävät lakonista ilmaisua. Petri-niminen 21-vuotias opiskelija kohtaa Prahassa nuoren naisen keväällä 1988. Tapaaminen johtaa kirjeenvaihtoon ja lukuisiin uusiin Prahan matkoihin. Seksiä on paljon, nainen käy Suomessakin. Petri äänittää Velvet Undergroundia ja Chydeniusta C-kasetille, jonka lähettää naiselle. Rahoittaakseen matkojaan Petri salakuljettaa halvalla Prahasta hankkimansa viulun Itä-Saksan kautta Suomeen. Nainen lopettaa suhteen syksyllä 1989 juuri ennen diktatuurin kaatumista. Teos kertoo muistoista, paitsi Prahan romanssista, myös Petrin kuolleesta äidistä ja nykyisestä vaimosta, jonka kanssa hän on ollut 30 vuotta. Yleistunnelma on alakuloinen, jopa masentunut. Vaikka aihe on kiinnostava ja Tammisen kirjoitustyyli juuri sellainen josta tykkään, niin jonkinlainen pettymys kirja kuitenkin oli. Olisin halunnut, että teos olisi keskittynyt tarkemmin Prahaan ja H:ksi kutsuttuun naiseen. Äidin muisteleminen tuo masentavaa melankoliaa, josta en olisi halunnut lukea. Hieno kirja, mutta en todellakaan haluaisi lukea uudelleen. 

Kirjan aihe sivuaa jonkin verran omia vaatimattomia kokemuksiani. Joskus 1986-87 kansakoulukaverini tapasi Suomessa prahalaisen nuoren naisen, muistaakseni hän oli jollakin ohjatulla ryhmämatkalla. Tšekkoslovakiastahan ei silloin noin vaan ulkomaille matkustettu. Kaverini ryhtyi tapaamisen jälkeen kirjoittamaan naiselle. Jossain vaiheessa hän kertoi minulle, että naisella on nuorempi sisko, joka haluaisi Suomesta kirjeenvaihtokaverin. Niinpä ryhdyin vaihtamaan kirjeitä siskolle. Olin silloin äärettömän kiinnostunut rock-musiikista ja äänitin suosikkikappaleitani C-kaseteille, joita lähetin Prahaan. Toiseen suuntaan kulkeutui valokuvateos Prahasta, joka on edelleen hyllyssäni. Sen pitemmälle kuvio ei edennyt. Syksyllä 1989 sitten Berliinin muuri murtui, Tšekkoslovakiassa valta vaihtui samettivallankumouksella ja rajat aukenivat. Muistelen hieman pelänneeni, että tšekkikirjekumppani soittaisi ovikelloani, ehkä lapsi sylissä. Hänhän tiesi osoitteeni. Niin ei tietenkään tapahtunut. Viimeisin tieto hänestä taisi olla, että valmistuttuaan yliopistosta hän siirtyi töihin johonkin toiseen kaupunkiin, ehkä Brnoon. Kun sitten 1994 kävin ensi kerran Prahassa, odotin hieman törmääväni häneen. Sitäkään ei tietysti tapahtunut.