Luis Buñuel: Le Fantôme de la Liberté

Buñuelin toiseksi viimeistä elokuvaa ei kovin usein esitetä, olen nähnyt sen tätä ennen vain kerran, Wienissä 90-luvulla. Leffa etenee unen logiikalla, kohtauksia ei kehitellä loppuun, jollakin sivujuonteella tai aasinsillalla siirrytään muualle muiden henkilöiden pariin. Henkilöitä on paljon, niin eläimiäkin, hämähäkkejä ja strutseja. Liikkeelle lähdetään Todedosta 1808, Goyan kuuluisan maalauksen maisemista. Buñuel ammuttaa taas itsensä teloitusryhmällä. Enimmäkseen liikutaan nyky-Pariisissa. Vanha suosikkinäyttelijättäreni Marie-France Pisier todella pienessä roolissa pahamaineisessa vessanpönttökohtauksessa. Elokuva ei nähdäkseni toimi alkuunkaan. Vaikka kohtaukset jäävät kesken, niitä toisaalta pitkitetään täysin tarpeettomasti, eikä vitsitkään ole hauskoja. Niin sanotut surrealistiset kohtaukset tuntuvat päälleliimatuilta, ne eivät istu rytmiin samalla tavalla kuin Buñuelin parhaissa töissä. Buñuel ja Carrière saivat tuottaja Silbermanilta vapaat kädet ja se oli selvä virhe, väsähtäneen välityön maku on vahva koko elokuvassa.