Laphroaig tasting

Suomen ykkösviskibaari, oululainen St. Michael, on laajentumassa reippaasti ja toiveissa oli päästä tsekkaamaan uudet tilat tässä maistelusessiossa. Kuten projekteissa yleensä, niin tässäkin tuli viime metreillä viivettä ja laajennusosa tulee käyttöön vasta huomenna. Se ei haitannut, kun Viskin Ystävien Seuran puheenjohtajan Jarkko Nikkasen johdolla paneuduttiin antaumuksella Laphroaig-tislaamon tuotantoon. Itsehän olen viskikuvioissa jonkinlainen jäähdyttelijä, aktiiviharrastuskaudesta on kulunut jo parikymmentä vuotta, mutta tällä kertaa olin liikkeellä suhteellisen varmalla pohjalla. Turpeinen ja savuinen Islay-tyylisuunta on juuri se, joka sai minut lopettamaan viskiharrastuksen. Koska tästä se ei enää parane.

Tarjolla viisi viskiä, session hinta oli aiempia korkeampi ja syykin selvisi aukottomasti. Perusversio Laphroaig 10, pienemmissä kanistereissa jatkokypsytetty Quarter Cask, lievästi sherry-tynnyrissä jatkettu Triple Wood ja selvästi harvinaisempi portviinitynnyrissä käynyt Cairdeas Port Wood. Näistä kaksi ensimmäistä ennestään tuttua ja kahteen seuraavaankin osasin asennoitua aiemmalla kokemuksella. Sen sijaan se viides oli aivan uudenlainen elämys ja hintakin nousi sen takia. Pelkästään Skandinavian markkinoille suunnattu Laphroaig Vintage 1989, pelkässä sherryssä 23 vuotta kypsynyt tisle, joka sai suunnilleen haukkomaan henkeä.

Jodia, lääkemäisyyttä, merilevää, turvetta ja savua henkivä Laphroaig on tietysti Islay-saaren leimallinen viski, joka tuli jo 80-luvulla tutuksi. Perusversio on melko brutaali ja se ei koskaan mielestäni saavuttanut Lagavulinin 16-vuotiaan intensiteettiä, ei lähellekään. Silti innostuin siitäkin ja hommasin aikoinaan Friends of Laphroaig -ohjelman puitteissa maapalan tislaamon alueelta, jota en tosin ole vieläkään käynyt tervehtimässä. Kymmenvuotiaan volttimäärä on sittemmin tipahtanut 43:sta 40:een ja lievää makeutta on ollut havaittavissa. Ei enää sellainen juoma, joka erottelee miehet pojista, kulunutta vertailua käyttääkseni. Silti ei vieläkään aivan entry-levelin viski. Quarter Cask on terävämpi painos, mutta ei olennaista laatuhyppäystä. Triple Woodissa on otetta, monimuotoisuutta saadaan lisää, kaikki on kunnossa, tästä ei voi urveltaa missään suhteessa. Port-viimeistellyn tuotteen tuoksu on masentavan makea, tässäkö tyritään koko homma? Näin ei käy, maku on massiivisen täyteläinen, turpeen halaus on portille liikaa, tasapaino säilyy turpeen puolella, ryhdikkäästi edetään maaliin asti.

Olen lähtenyt näihin tämänvuotisiin viskimaisteluihin hieman takki auki, mukavaahan tämä on, mutta nämä on jo tavallaan nähty. Nyt tuli sitten uusi tilanne. Laphroaig Vintage 1989 on viski, jonka tyyppistä en ole ehkä ennen päässyt kokeilemaan. Turpeinen Islay-tisle on heitetty suoraan jättimäiseen sherryastiaan ja jätetty sinne 23 vuodeksi. Lopputulos on aivan uskomaton. Jodin, savun ja turpeen ominaisuudet ovat edelleen vahvoja, mutta niihin on iskenyt totaalinen hedelmäinen rypälemäinen marjainen massiivisuus ja lopputulos on hämmästyttävässä tasapainossa. Kahdesta senttilitrasta ei ihmeitä pysty aistimaan, mutta olin aivan myyty. Ehkä viskiharrastus pitäisi nostaa korkeammalle, kaikkea en selvästikään ole vielä saanut irti.