North Carolina Tasting by Janne Keskisarja

Viimevuotiseen tapaan maistelusessio Janne Keskisarjan USA:n tuliaisten tiimoilta. Tällä kertaa matka oli suuntautunut eteläisemmälle itärannikolle Washington DC:stä etelään. Sisämaassa Tennesseen Knoxvilleen asti. Mies pääsi luikahtamaan viimeisten joukossa takaisin Eurooppaan, hieman ennen karanteenimääräyksiäkin. Suomessa jo yhdeksän päivää, joten ei suurta koronariskiä. Maistelu hieman erilaisella kokoonpanolla kuin vuosi sitten, Jannen ja itseni lisäksi Matias Kainulainen jälleen mukana sekä nyt Pekka Hyttinen ja Jussi Kuivila. Suurin osa oluista North Carolinasta, mukana pari muualtakin. Matiaksen kahdella oluella sekä avattiin että päätettiin sessio. Teistingissä painottui kaksi kovamaineista panimoa North Carolinasta, Charlotten Heist Brewery ja Wilmingtonin New Anthem Beer Project. Kävin itse seudulla lähes kolme vuotta sitten ja muistinkin, että yritin Charlottessa käydä Heistillä, turhaan. Muistin tietysti Wilmingtoninkin vierailun, mutta en sitä, että kävin juuri New Anthemissa. Join vieläpä samaa Name Dropper DIPAa, joka oli tämän session parhaita. 

Jannea ja Pekkaa odotellessa käynnistimme jo urakan Matiaksen tuliaispullolla. Massachusettsin Trilliumilta souria, harvinainen tapaus.  Brimming Bin on yhteistyö newjerseyläisen Carton-panimon kanssa, wild ale, 10,9 %. Valkoviinitynnyrikypsytystä, Sauvignon Blanc ja Chenin Blanc. Brettaisesti hedelmää, kuivaa, alkoholi vähän lämmittää, mutta ei epämiellyttävällä tavalla. Ei happamuutta kovin paljoa. 

Janne löi saavuttuaan myös heti sourin pöytään. Kovamaineinen berliner weisse Floridasta, itse asiassa jonkinlainen alatyyli lieneekin florida weisse, trooppisilla hedelmillä maustettu laktobasillisour. DFPF oluen nimi, lyhennys käytetyistä hedelmistä eli dragon fruit ja passion fruit. Passion tietysti tuttu, mutta dragon fruitiin eli pitaijaan en muista ennen törmänneeni. Panimo miamilainen J. Wakefield, johon olen tutustunut aiemmin vain Stigbergets-kollabon yhteydessä. Selvästi hapan, muttei kovin intensiivisesti. Passion erottuu selvästi, hyvin kuiva ja tasapainoinen. Alkoholipitoisuutta ei pullossa ilmoitettu, mutta se lienee noin 6,5 %. Ratebeerista löytyvä 3,5 % ei tunnu uskottavalta. 

Sitten pitkän IPA-putken kimppuun. Avauksena Heistin Lovin' The Dream, west coast pale ale, 5,9 %, Simcoe, Centennial ja Cascade. Ei kovin samea kuten wc-tyyli jo ennakoi, karviaismarjaa tuoksussa. Suhteellisen maltainen, perushedelmäinen, ei siis mehuisa. Matalat hiilihapot, ihan ok, muttei varsinaisesti tajuntaa räjäyttävä. 

New Anthemin ensimmäisenä näytteenä 11th And Folsom. Omalaatuinen nimi, Wilmingtonista löytyy Folsom Avenue, mutta se ei risteä 11. kadun kanssa. Tunnetuin Folsom Street on San Franciscossa ja sieltä löytyy tosiaan risteys 11th Streetin kanssa. Kadunkulmauksessa ei kuitenkaan esim. mitään tunnettua olutkohdetta. 6,3 %, Strata, El Dorado, Citra.  Mehuisuutta, kuivaa greippiä. Tuoretta selvästi, pippurisuutta, lievästi katkeroakin. Varsin persoonallinen ja luonteikas, oikein näppärää. 

Heistin kakkosoluena CitraQuench'l IPA, 7,1 %. Samea, mehuisuutta. Pehmeää ja kuivaa, katkeroakin. Tasapainoa on vakuuttavasti, laatukamaa.  

North Carolinasta yllättäen hyppäys Coloradoon. Jos IPA-hirmu Trilliumilta oli tarjolla wild alea, niin soureistaan tunnetulta Crooked Stavelta sitten streittiä DDH IPAa. 6%, Azacca, Citra, Mosaic ja Motueka. Edellistä vaaleampi sameus. Ohuempi, mutta mukavan pehmeää sitrusta. 

New Anthemin kakkosnäytteenä New Jack, 7,1%, 48 IBU, Centennial, Falconers, Mosaic,  Simcoe ja Citra. Honey malt, hunajamallasta (?) siis. Sellaisesta en ole ennen kuullut.  Samea, edellistä mausteisempi, makeuttakin on. Ei epämiellyttävä, mutta jäi selvästi edellisten taakse.

Heti perään kolmas New Anthem-olut, Perpetual Outrage, American IPA, 7,2%, jopa 70 IBU. Hieman edellisiä tummempi. Mehuisaa ja hyvää on, nyt on katkeruuttakin kunnolla. Amarillo, CTZ (siis Columbus-Tomahawk-Zeus), Simcoe, Centennial. Ehkäpä session paras tähän mennessä.  

Heistiltä vastaisku, Draw Four, 7,2 %. Strata, Citra, Mosaic, Azacca. Makeampaa ylikypsää kiiviä. Puhdasta ja tuoretta, katkeruutta taas. Oikein hyvää. 

Aiemmin Vermontissa vaikuttanut Casita Cerveceria on nyt asettunut North Carolinan Farmvilleen. Uusi panimotuttavuus itselleni, oluena Nothing Matters When We’re Dancing IPA. 7,2 %, ei ehkä niin tuore. Persikkaisuutta, makeaa trooppista hedelmäisyyttä. 

Neljäs New Anthemin olut sitten se aiemmin paikan päällä jo testattu Name Dropper, DIPA siis, 8,1 %. Waimea, Vic Secret, Galaxy. Hyvää on, kuivaa, greippisyyttä, täyteläinen. Katkeruuttakin, oikein hyvää. 

Neljäs Heistin olut U2-sanaleikki With or Withoat You, yhteistyö alabamalaisen TrimTabin kanssa. 8 %. Cream DIPA, Mosaic, Citra,  Motueka. Sameaa, vähän hiilihappoa, pehmeää. Hieman alkoi jo IPA-aistit löystymään, ei oikein uusia adjektiiveja keksinyt. Siistiä tavaraa oli tämäkin.  

Fonta Flora tulee Appalakkien juurelta Morgantonista läheltä Ashevilleä. Double Hop Beard, 8,3 %, peräti 91 IBU. Mitä ihmettä, yllättäen kirkas tupla-IPA. Karamellinen, karviaismarjaa, paahtoleipäisyyttä. Poikkesi session yleislinjasta, mutta oikeastaan edukseen.  

New Anthemin viidentenä ja viimeisenä triple IPA Secret Lovers III, joka päättää koko session IPA-putken. 10,6%, samea ja makeahko. Kokonaisuus silti kohtuullisen kuiva ja intensiivinen. Alkoholi peittyy mallikkaasti. Vaikea tyylisuunta, mutta New Anthem klaaraa tämän hyvin.  

Sitten jotain aivan muuta. Zebulon on Weavervillessä lähellä Ashevilleä, New Orleans -taustainen päähenkilö onkin aiemmin vaikuttanut Ashevillen Green Manissa. Carolina Tripelin korkki oli todella tiukassa, mutta saimme pullon auki. Jonkinlainen farmhouse tripel, 9,5 %, 24 IBU. Puoli vuotta tammessa. Sameaa tavaraa. Fankia tuoksua, hedelmäisyyttä, makeuttakin. Selvää happamuutta, intensiivinen kokonaisuus. Ei tunkkaisuutta, jotain kuivattuja hedelmiä vivahteissa, ehkä viikunaa. Oikein mielenkiintoinen. Omistettu Nina Simonelle. Kaikissa Zebulonin oluissa on taiteilija tms. -referenssi, yksi olut näyttää olevan Mika Vainiolle omistettu. 

Toinen Zebulon Me And The Devil #3, milk chocolate stout, 10 %. Maitoisuutta ja suklaata tuoksusssa. Makeaa, täyteläistä, kuohkeaa. Ehkä liian makeaa, liikaa laktoosia. Tämän oluen omistusviittaus Dr. Rex Touthille, kuka sitten lieneekään. 

Session päätteeksi Matiaksen tuoma virginialainen Aslin Dreams, peräti 15 %. Suffelipatukan tuoksua, pähkinäisyyttäkin. Maussa enemmän Bounty-tyylistä kookosta. Makeutta ehkä vähemmän kuin edellisessä. Alkoholi ehkä peittää pahinta makeutta, mutta ei tällaiset oikein minun suosikeiksi pääse. 

Kiitoksia oluista Jannelle ja Matiakselle, samoin Jussille ja Pekalle hauskasta olutillasta. Sosiaalinen oluen nauttiminen alkaa mennä vaikeaksi poikkeusoloissa, mutta toivottavasti tämä ei jää viimeiseksi tämäntyyliseksi sessioksi.