Jonathan Wilson (ed.): The Blizzard, Issue Two

The Blizzardin toinen osa näkyy ilmestyneen syyskuussa 2011. Aikakauskirjan vakio-osat alkavat jo hahmottua ja yksi niistä on Greatest Game, jossa ensimmäisenä siis oli Manchester United - Real Madrid 2000. Toisessa osassa esitellään Euroopan Cupin neljännesfinaalin toinen osa maaliskuussa 1976 AS St.Étienne - Dynamo Kyiv 3-0 aet. 

Näin St.Étiennen ensimmäisen kerran saman kilpailun finaalissa toukokuussa 1976 Glasgow'n Hampden Parkilta, joukkue hävisi upean esityksen jälkeen Bayern Münchenille 0-1. Se oli katkera kokemus, taas kerran, vuotta aiemminhan Bayern oli voittanut Pariisissa vielä kyseenalaisemmin suosikkijoukkueeni Leeds Unitedin. Ennen finaalia en tietänyt ranskalaisesta jalkapallosta juuri mitään, ihmettelin usein miten Ranska saattoi tuottaa 1950-luvulla Raymond Kopan ja Just Fontainen kaltaisia legendoja. Hampdenin peli muutti kaiken, ihastuin St.Étiennen pelityyliin totaalisti. Suurimman vaikutuksen tekivät jugoslavialainen veteraanimaalivahti Ivan Ćurković (vain 19 maaottelua), suvereeni argentiinalainen toppari Osvaldo Piazza (hämmentävästi vain 15 maaottelua, mutta silloinkin Argentiinalla oli ylitarjontaa lahjakkuuksista, mm. Roberto Perfumo, Angel Bargas ja Daniel Passarella), kapteeni ja pelinjohtaja Jean-Michel Larqué (yhtä hämmentävästi vain 14 maaottelua) ja vaihdosta (liian myöhään) tullut hyökkääjä Dominique Rocheteau. Blizzardin jutussa todetaan lakonisesti St.Étiennen hävinneen finaalin Hampdenin neliskulmaisten tolppien takia. Pyöreillä tolpilla ranskalaisten useat tolppalaukaukset olisivat venyttäneet verkkoa. 

Neljännesfinaalissa siis oli vastassa Valeri Lobanovskin ensimmäinen versio Kiovan Dynamon superjoukkueista. Se oli suosikki koko kilpailun voittajaksi. Saatoin luultavasti nähdä keväällä 1975 Dynamon voittavan Ferencvarosin Euroopan Cup-voittajien Cupin finaalissa, mutta siitä ei ole muistikuvia. Olinkin täysin ällistynyt joulukuussa 1975, kun France Footballin perinteisessä Ballon d'Or -äänestyksessä Euroopan vuoden pelaajaksi valittiin Dynamon hyökkääjä Oleh/Oleg Blohin, josta en ollut aiemmin kuullut mitään. Blohin voitti äänestyksessä täysin ylivoimaisesti seuraavaksi tulleet huomattavasti tunnetummat Beckenbauerin ja Cruyffin. Luultavasti Blohinin otteet kaksiosaisessa Super Cupissa Bayernia vastaan vaikuttivat eniten äänestystulokseen. 

Neljännesfinaalin ensimmäisen osan aivan maaliskuun alussa neuvostoliittolaiset siirsivät talvisesta Kiovasta Krimin pääkaupunkiin Simferopoliin. Blizzardissa James Horncastle kertoo, että Simferopol myytiin ranskalaisille Ukrainan Cannesina. Ranskalaisten saapuessa Krimille stadion oli umpihangen alla. Aurauksen jälkeenkin kentällä oli "mustaa jäätä". Itse ottelutapahtumia raportoidessaan Horncastle ei kuitenkaan mainitse kentän kuntoa. Neuvostoliittolaisilla oli tietysti tutut kikat taaskin käytössä ja ranskalaisten hotellissa ei kuulemma ollut lämmitystä lainkaan. Dynamo hallitsi ottelutapahtumia täysin ja hyökkäsi toistuvasti suurella nopeudella ja taidolla. Lopputulos oli 2-0 isännille ja ilmeisesti myös ranskalaisten omasta mielestä tulos imarteli St.Étienneä. Blohinista Horncastle toteaa lähinnä ilmiömäisen nopeuden (100 m 10,7 sec), eniten suitsutusta saa kuitenkin keskikentän pohjalta hyökkäyspeliä orkestroinut "regista" Anatoli Konkov. St.Étiennen hyökkääjä Jacques Santini vertasi Konkovin suoritusta Clodoaldon otteisiin MM-kisoissa 1970. Vladimir Muntjanin loukkaantumisen Horncastle toteaa pudottaneen Dynamon monipuolisuudesta merkittävän osan. Hieman yllättäen kapteeni Viktor Kolotovin tai Leonid Burjakin esityksestä Horncastle ei erityisempää positiivista löydä, mutta odottamattomammin Vladimir Veremejev saa loisteliasta palautetta. Muissa lähteissä Veremejev on jäänyt Dynamon legendaarisesta keskikentästä Konkovin, Kolotovin ja Burjakin varjoon.  

St.Étienne ei ollut hävinnyt kotikentällään Stade Geoffroy-Guichardilla kolmeen vuoteen, joten ranskalaiset lähtivät toiseen osaan varovaisen toiveikkaana. Lobanovski peluutti vieraissa Dynamoa passiivisemmin ja peli oli tunnin kohdalla 0-0. Vastahyökkäyksestä Blohin irtosi läpiajoon Vladimir Oništšenkon kanssa. Jos Blohin olisi syöttänyt Oništšenkolle, seurauksena olisi mitä ilmeisimmin ollut vierasmaali ja Dynamo olisi päässyt tavoittamattomaan johtoon. Blohin kuitenkin viritteli itsekkäästi paikkaa itselleen ja toppari Lopez pääsi ryöstämään pallon. Näin Blohinin pelejä myöhemmin usein, mm. MM-kisoissa 1982, mutta peluri ei vakuuttanut koskaan erityisemmin. Ehkä hänen huippukuntonsa meni nopeasti ohi, on vaikea uskoa, että häntä pidettiin tässä vaiheessa parempana kuin Cruyff tai Beckenbauer.

St.Étienne rankaisi välittömästi Blohinin virheestä ja Hervé Revelli kavensi. 17 minuuttia ennen loppua kapteeni Larqué tasoitti vapaapotkulla alanurkkaan. Jatkoajalla Bathenay kaatoi selvästi boksissa Oništšenkon, mutta erotuomari Sergio Gonella ei pilkkua puhaltanut. Sama Gonella tunnetusti suosi surutta kaksi vuotta myöhemmin isäntä-Argentiinaa MM-finaalissa Hollantia vastaan. Dynamon selkäranka katkesi tähän, usein muulloinkin neuvostoliittolaisten joukkueiden henkinen puoli ei ollut samalla tasolla tekniikan ja taktiikan kanssa. Sittemmin pitkän uran tehnyt 21-vuotias Dominique Rocheteau antoi armoniskun boksista jatkoajan toisella puoliskolla ja St.Étienne eteni semifinaaliin PSV Eindhovenia vastaan. 

Greatest Game ei tietenkään ole tämänkään Blizzardin ainoa huippukohta. Dragan Stojkovićin haastattelu on yhtä syvällinen kuin Dennis Bergkampin Issue Onessa. Gabriele Marcotti muistelee 17-vuotiaana seuraamaansa Italian kohtaloa kotikisoissa 1990, pitkä omakohtainen tunnustus suorastaan vuotaa sydänverta huipentuen semifinaalitappioon Napolissa Diego Maradonan kynsissä. Jacob Steinberg esittelee kahdeksan huippuottelua erilaisten kilpailujen alkuvaiheissa, jotka olivat muistettavampia kuin itse kilpailujen finaalit. Mukana on itselleni kovinkin hyvin muistissa olevia pelejä, kuten Italia-Brasilia 1982 ja Hollanti-Argentiina 1998 sekä historiakirjoista tuttuja draamoja Italia-Itävalta 1934 ja Unkari-Uruguay 1954. Sen sijaan itseltäni on jäänyt varjoon Euroopan Cupin neljännesfinaalin ensimmäinen osa 1973 Ajax - Bayern 4-0, joka ennakoi mielenkiintoisesti seuraavan vuoden MM-finaalia. Arie Haan teki kaksi maalia, mutta melkoisesti unohdettu itävaltalainen Heinz Schilcher oli myös suuressa roolissa Ajaxin paidassa tuossa pelissä. Hilpeästi Steinberg kirjoittaa pelurin nimen väärin Schilleriksi ja jouduin googlettelemaan kenestä nyt oikein oli kysymys. Ehkä ei kokonaisuutena aivan yhtä vakuuttava kokoelma kuin Issue One, mutta puhdasta nautintoa lukukokemus oli tälläkin kertaa.