Massiivinen kuubalainen romaani kommunismista, Trotskista ja varsinkin Trotskin murhaajasta Ramón Mercaderista, joka on otsikon varsinainen koiramies. Espanjankielinen alkuteos El hombre que amaba a los perros on vuodelta 2009, luin Anna Kushnerin tekemän englanti-käännöksen, joka ilmestynyt 2014. Nimi on tietysti viittaus Raymond Chandlerin novelliin The Man Who Liked Dogs kokoelmasta The Killer in the Rain. Luin tätä noin kuukauden verran, vaikka teksti on vetävää ja aihe huippukiinnostava, paperiversiossa taitaa olla sivuja noin 600. Padura on kirjoittanut aiemmin viihteellisempiä kovaksikeitettyjä rikosromaaneja ja se näkyy tässä eeppisessa opuksessa pelkästään positiivisesti.
Tarina käynnistyy Havannasta 2004, kertoja on Iván Cárdenas Maturell, kovissa oloissa ikävuosiaan raihnaisemmaksi päätynyt viisikymppinen epäonnistunut kirjailija, joka toimii pienen eläinlääketieteellisen lehden oikolukijana. Alakuloinen asetelma, vaimo kuolee, lapset vieraantuneet, koirakin sairastelee. Mies muistelee 1977 Kuubassa rannalla tapaamaansa kahta uljasta venäjänvinttikoiraa ulkoiluttavaa mystistä vanhaa espanjalaista miestä. Juoni alkaa ottamaan kierroksia, se etenee usealla tasolla ajassa ja paikassa. Trotskia ja hänen koiriaan seurataan vuodesta 1929 alkaen syrjäytetyn bolševikkityrannin sisäisestä karkotuksesta Alma-Atassa. Itselle Trotskin vaiheet Keski-Aasiasta Turkkiin ja sieltä Ranskan ja Norjan kautta Meksikoon olivat jo varsin tuttuja mm. pari vuotta sitten lukemastani Christer Pursiaisen elämäkerrasta. Padura kirjoittaa tietysti kuitenkin fiktiota, ottaa todelliset tiedossa olevat faktat reunoiksi ja rakentaa sitten sisustan uudestaan. Se toimii yllättävän kiehtovasti Trotskinkin kohdalla.
Katalonialainen vuonna 1913 syntynyt Ramón Mercader on tietysti Trotskia huomattavasti tuntemattomampi hahmo. Mies tavataan ensi kerran Espanjan sisällissodan rintamalla Sierra de Guadarramassa ja Padura taustoittaa häntä lapsuudesta asti. Yksi kirjan kohokohdista ja juonenkin kannalta keskeinen osa kuvaa Mercaderia Barcelonassa toukokuussa 1937. Silloinhan käytiin tasavaltalaisen osapuolen keskinäinen sisäkkäinen verinen sisällissota, kun Moskovan tukemat stalinistit teurastivat anarkistit ja trotskistit. Tätä on aiemmin raportoinut muistettavasti trotskilaisen POUMin riveissä taistellut George Orwell teoksessaan Homage to Catalonia. NKVD-upseeri Nahum Eitingon värvää Mercaderin tämän äidin kautta ja siirrytään saman tien koulutukseen Moskovan lähelle. Heti alusta alkaen aivopesumainen treenaus koulii katalaania erikoistehtävistä erikoisimpaan, Trotskin murhaamiseen. En tiedä onko tämä Paduran kehitelmää vai faktaa. Joka tapauksessa ote pysyy tiukkana Moskovassakin, jossa käydään mm. Genrih Jagodan näytösoikeudenkäynnissä.
Muutaman mutkan ja salanimen kautta Mercader siirtyy Ciudad de Méxicoon ja soluttautuu Trotskin sisäpiiriin. Itse murhasta olen lukenut ja nähnyt monenlaisia kertomuksia, mutta ehkä Paduran perusteellisesti pohjustama valotus on vaikuttavin. Odotin ehkä hieman enemmän kuvausta Mercaderin 20-vuotisesta vankeusajasta, mutta ehkä sitä on vaikea dramatisoida. Mercader ei kidutettunakaan paljastanut koskaan todellista toimeksiantajaansa ja ilmeisesti NKVD/KGB pystyi jossain määrin suojelemaan tappokonettaan vankilassa. 1960 Mercader palaa Moskovaan juhlittuna sankarina ja Padura fokusoi elokuuhun 1968 Tšekkoslovakian miehityksen päiviin, jolloin Mercader tapaa Eitingonin 28 vuoden jälkeen. Eitingonillakin oli tyypillisen dramaattisia neuvostokansalaisen vaiheita, mies joutui Stalinin paranoian uhriksi 1951 lääkärisalaliiton aikana. Stalinin kuoltua Berija vapautti erikoismiehensä, mutta Berijan teloituksen jälkeen Hruštšov heitti taas Eitingonin tyrmään 10 vuodeksi. Hruštšovin syrjäytyksen jälkeen taas sitten vapaaksi ja kielimies ryhtyi tulkiksi. Eitingon kertoo Mercaderille nähneensä Stalinin säilyttämän kirjeen, jossa Tito kertoo lähettävänsä murhaajan Moskovaan, jos Stalin ei lopeta lähettämästä omia murhaajiaan Belgradiin. Luulin tätäkin Paduran keksinnöksi, mutta kylmää faktaa se näköjään on.
Mercader siis kuoli 1978 Kuubassa, pian fiktiivisen (?) Maturell-kohtaamisen jälkeen. Kuuban lähihistoria tarkentuu Maturellin kehyskertomuksessa, 1980-luvun suhteellinen siedettävyys ja 1990-luvun suoranainen nälänhätä kommunistisponsorin luhistuttua. Vuosituhannen vaihde ei tuo mitään oleellista muutosta, apaattisuus ja pysähtyneisyys vallitsee, kaikki kynnelle kykenevät tuntuvat pakenevan kommunismin museosaarelta. Maturell yrittää raapia pennosiaan epävirallisena koiratohtorina. Paduran romaani julkaistiin sivumennen sanoen (ensin) Espanjassa eikä Kuubassa, ymmärrettävästi. Koirat ovat nimenmukaisesti koko ajan kerronnassa mukana. Teoksessa ei ole mitään rönsyjä tai muuta tiivistämisen tarvetta, fokus on tarkka koko ajan. Kushnerin käännöskin mitä ilmeisemmin huippuluokkaa, kun homma toimii näin hienosti. Lavea panoraama kasvaa syväksi analyysiksi 1900-luvun suurimmasta utopiasta, kommunismista. Aivan tällaista en odottanut ja lukeminen oli silkkaa nautintoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti