Sonnisaari Piiska Craft Pils

 Sonnisaaren Timo Kanniainen lähetti bloggaajalle koronatukipaketin. Päinvastoin kuin puolustuskyvyttömiä pienyrittäjiä ahneuskiimassaan päähän potkiva Kontulan kusettamo valehtelee, suomalaiset pienpanimot tekevät lagereita. Pienosakkuuspanimoni Sonnisaari on tehnyt jo useampia poikkeuksellisen onnistunutta. Piiska on niistä tuorein, pohjoissaksalaista pilsiä tyyliltään lähestyvä, 4,8 %, 60 IBUa katkeruutta, humalina Magnum, Tettnang, Hallertauer Mittelfrüh (ei tosin etiketissä mainittu), Cascade. Ei siis täysin puhdasoppinen, koska amerikkalainen Cascade on mukana, lisäksi olut on suodattamaton ja kuivahumaloitu kypsytysvaiheessa. 

 

Hyvin lievästi utuinen, kullanvärinen, valkeaa kestävää vaahtoa. Tuoksussa ruohoisuutta, paahtoleipää ja kevyesti sitrushedelmääkin. Maku on maltainen, lähes täyteläinen, keskiasteisesti hiilihappoa, kuiva, hedelmäisyys ei maussa tunnu. Osasin iskua odottaa, mutta kylläpä se melkein vetäisi ilmat pihalle. Katkeruus hyökkää päälle kuin karkuun päässyt tavarajuna, se leviää ja uppoaa kaikkialle suun ja nielun limakalvoille. Aivoille siirtyvä käsky lähes huutaa seuraavaa hörppyä. Tiedän, että pils on Timon suosikkityylejä ja aiemmatkin pilsit ovat olleet mallikkaita. Ensimmäisestä Viti Pilsistä totesin yli viisi vuotta sitten, ettei tällä vielä Plevnan Petolintua haasteta. Mutta seuraavan vuoden Rivo Pils oli jo erinomainen. Sittemmin on nähty monenlaisia variaatioita, joissa kaikissa on ollut ansioita, mutta aivan kaikki ei ole ehkä koskaan mennyt suunnitelmien mukaan. Nyt en keksi moitteen sijaa, tämä on täysin esikuviensa Jeverin ja Flensburgerin tasoa ja silti omalla persoonallisella otteella. Viimeksi olen innostunut pilsistä yhtä paljon Ilkka Sysilän Hifferhofin kohdalla.  Ja nyt Piiska sivaltaa Petolintua, haastaja antaa selvästi osumaa hallitsevalle mestarille. Sattumoisin Sam Viitaniemi on lupaillut uutta keittoa Petolinnusta tälle keväälle, vieläkö kanveesista noustaan siiville?